Essee | Kohtalonvaalit lähestyvät: Le Pen jyrää gallupeissa – mitä tekee keskustaoikeisto?
Ranskan keskustaoikeisto suunnittelee yhteistä esivaalia, jonka voittajasta tulisi puolueiden yhteisehdokas ensi kevään presidentinvaaliin.
Ranskan presidentin Emmanuel Macronin entinen erityisneuvonantaja Philippe Grangeon ja entinen Renaissance-puolueen ministeri Clément Beaune ajavat laajan keskustan koalition muodostamista äärioikeiston vastustamiseksi kevään 2027 presidentinvaalissa.
Kandidaattitasolla heidän ehdotuksensa ulottuu keskustavasemmiston Raphaël Glucksmannista maltilliseen oikeistoon asti.
Paperilla ajatus kuulostaa ainoalta mahdollisuudelta haastaa edes jollakin tavalla ylivoimainen gallup-johtaja Marine Le Pen ja varmistaa samalla paikka vaalin toiselle kierrokselle ohi vasemmistopopulistisen Lannistumattoman Ranskan Jean-Luc Mélenchonin.
Esivaalissa olisivat siten mukana Glucksmann, Renessanssi-puolueen Gabriel Attal, Horizons-puolueen Eduard Philippe ja Tasavaltalaisia edustava Xavier Bertrand.
GLUCKSMANNIN VASEMMISTOLAINEN TAUSTA ON UHKA JA MAHDOLLISUUS
Europarlamentaarikko Raphaël Glucksmann on toistaiseksi tarjolla olevista ehdokkaista selkeästi vasemmistolaisin.
Hän on pitkään kannattanut mm. niin sanottua Zuckmannin-veroa, joka on suunnattu miljonäärejä ja suuria omaisuuseriä vastaan. Kyseessä olisi siis 2 % vähimmäisvero: mallin pääperiaate on, että erittäin varakkaiden henkilöiden (esim. yli 100 miljoonan euron tai yli miljardin dollarin nettovarallisuuden omistajien) tulisi maksaa vuosittain vero, joka vastaa vähintään kahta prosenttia heidän kokonaisvarallisuudestaan
Glucksmann kuuluu myös äänekkäisiin Ukrainan tukijoihin ja hän on myös hyvin EU-myönteinen poliitikko, sekä Putinin, Kiinan ja Trumpin kova kriitikko. Tämän asetelman kautta Glucksmann voisi vedota laajalti keskustavasemmistolaiseen äänestäjäkuntaan, jotka ovat olleet pettyneitä Macronin presidenttikauteen.
Kuten Macron reilut kymmenen vuotta sitten, myös Glucksmann kyllästyi sosialistipuolueen edesottamuksiin ja perusti lopulta oman puolueensa Place Publique´n.
Glucksmannin strategia muistuttaa monessa mielessä Macronin vastaavaa manööveriä. Glucksmannin kunnianhimoinen tavoite on ollut yhdistää nykyiseen hyvin hajanaiseen vasemmistoon kyllästyneet äänestäjät korostamalla ekologisia, sosialidemokraattisia ja eurooppalaisia arvoja.
Keskeisin ero Macronin vuosikymmenen takaiseen hankkeeseen liittyy veropolitiikan ohella arvoliberalismiin, jossa feministinen ja sukupuolikysymyksiin korostuva arvomaailma on korostunut niin puheissa kuin ohjelmatasolla. Tällä strategialla Glucksmann vetoaa erityisesti arvoliberaaleihin kaupunkilaisäänestäjiin, jotka muuten äänestäisivät Jean-Luc Mélenchonia.
Näiden kahden ehdokkaan persoonat eroavat selvästi toisistaan. Glucksmannin puhetapa on rauhallinen, analyyttinen ja sivistynyt. Monessa mielessä hän muistuttaa klassista pariisilaista intellektuellia.
Mélenchonin tyyli on sen sijaan demagoginen ja provosoiva, joka karkottaa osan äänestäjistä varmuudella toisaalle. Glucksmannin piirteet voivat kuitenkin muuttua rasitteeksi kampanjan kiihtyessä loppuvuotta kohti, kun ehdokkaiden persoonat korostuvat paineen alla.
KAKSI PÄÄMINISTERIÄ – KAKSI ERI AIKAKAUTTA
Emmanuel Macronin myrskyisän presidenttikauden kaksi pääministeriä Eduard Philippe ja Gabriel Attal edustavat potentiaalisina keskustaoikeiston yhteisehdokkaina kahta eri aikakautta.
Philippe siirtyi pääministeriyden päätyttyä Le Havren kaupungin pormestariksi kasvamaan ikään kuin korkoa mahdollista presidenttiyttä varten.
Pääministerivuosista on jo kulunut seitsemän vuotta ja pahin pöly Macronin uudistusten läpiviejänä on jo hälventynyt. Gallupeissa Philippe on ollut toistaiseksi keskustaoikeiston vahvin ehdokas, mutta myös hänen kannatuksensa on kaukana Marine Le Penin ensimmäisen kierroksen luvuista.
Ehdokkaana Philippe on sitoutunut Eurooppaan ja EU:n kehittämiseen, sekä Ranskan Nato-jäsenyyteen.
Macronin edustama ulkopoliittinen linja jatkuisi todennäköisesti pitkälti samanlaisena, kuin mitä se nyt on ollut. Philippen ongelmaksi voi muodostua se, miten hän kykenee tekemään pesäeron Macronin kauteen ja mitä uutta hänellä olisi tuotavana Ranskan sisä- ja ulkopolitiikan kysymyksiin.
Philippe on ollut selkeästi toistaiseksi varteenotettavin ehdokas vaalin toiselle kierrokselle ja on epävarmaa, haluaisiko hän lopulta edes osallistua vaaliin.
Entinen sosialisti Gabriel Attal oli Ranskan historian nuorin pääministeri noustessaan tehtävään 2024. Macronin uskollisena tukijana, sekä macronismin edustajana rasitteet ovat liian suuret niin presidentiksi, kuin myös edes esivaalin voittajaksi.
Sujuvasanaisena ja hyvänä esiintyjänä Attal vetoaa keskustaoikeistolaisiin nuoriin äänestäjiin, mutta kahdesta entisestä sosialistista Glucksmann on selkeästi vahvempi vaihtoehto menestymään esivaalissa, jos sellainen kyetään lopulta edes järjestämään.
RANSKAN POLITIIKAN POHJAVIRTAUS SUOSII POPULISMIA
Ranskan politiikan syvävirtaukset ovat olleet viimeisten vuosikymmenien aikana hyvin kiinnostavia. Ilmiön taustalla ovat olleet lukuisat maahanmuuttopolitiikkaan, sisäiseen turvallisuuteen ja polarisaatioon, sekä identiteettikysymyksiin liittyvät ongelmat, joista Eurooppa kärsii tällä hetkellä myös laajemmin.
Jo mahdollisessa esivaalissa keskustaoikeistolaiset ehdokkaat joutuvat ottamaan kantaa näihin kysymyksiin, jotka ovat olleet vaalien kestopuheenaiheita jo pitkään.
Kaikki kolme mainittua teemaa ovat olleet vuosikymmeniä myös oikeistopopulistisen Kansallisen liittouman vahvuusalueita ja kiistämättömiä ongelmia, joita presidentti Macron hallintoineen ei ole kyennyt ratkaisemaan.
Ratkaisemattomien ongelmien myötä Ranskan sisäpolitiikan populistiset ääripäät ovat vahvistuneet samaan aikaan, kun entiset valtapuolueet — maltillinen konservatiivinen oikeisto ja sosialistit — ovat ajautuneet krooniseen kriisiin.
Vasemmiston suhteen ranskalaiset ekonomistit Bruno Amable ja Stefano Palombarini korostavat teoksessaan Porvari–blokin illuusio: Sosiaaliset liittoutumat ja Ranskan mallin tulevaisuus (L’illusion du bloc bourgeois: Alliances sociales et l’avenir du modèle français, Raisons d´ agir 2017), miten ilmiön keskeinen taustasyy on vasemmiston yhteyden katkeaminen työväestöön.
Historiallisen viiteryhmänsä sijaan nykyinen vasemmisto ja erityisesti radikaali Lannistumaton Ranska on keskittynyt ajamaan nuorten usein pitkälle koulutettujen arvoliberaalien kaupunkilaisten intressejä. Tälle kannattajakunnalle sukupuolikysymykset, vähemmistöjen oikeudet ja monikulttuurisuus ovat olleet politiikan keskeisiä arvoja.
Tutkijat huomioivat myös toisen ongelman eli sen, miten myös työväestö itsessään muuttui: he eivät enää identifioituneet ammatillisesti, sosiaalisesti tai kulttuurillisesti omaan viiteryhmäänsä kuten ennen. Samaan aikaan myös heidän sosiaalinen asemansa heikentyi työttömyyden, globalisaation ja ammattien katoamisen seurauksena.
Maltillinen oikeisto ja keskustalaiset puolueet ovat puolestaan joutuneet tasapainoilemaan markkinaliberalismin, hyvinvointivaltion ja yhteiskunnallisen eriytymisen aiheuttamien paineiden välillä. Emmanuel Macronin vuosikymmen on osoittanut, kuinka vaikeaa näiden ristiriitojen ratkaiseminen on ollut. Lopputulos vuosikymmenen reformistista politiikasta on ollut oikeisto- ja vasemmistopopulismin nousu, jota presidentti ei varmuudella alun alkaen tavoitellut.
Siten keskustaoikeistolaiset poliittiset liikkeet yrittävät tällä hetkellä vain lähinnä selvitä populistien hyökkäyksiltä. Hallitusvastuu, heikko julkinen talous, sisäisen polarisaation syveneminen ja yhteys istuvaan presidenttiin Emmanuel Macroniin rasittavat kaikkia muita mahdollisen esivaalin ehdokkaita paitsi Raphaël Glucksmannia.
Oikeistopopulismi, mutta myös vasemmistopopulismi ei siten ole katoamassa Ranskan politiikasta. Kansallisen liittouman kannatus heijastaa myös laajempaa yhteiskunnallista muutosta, jossa sen aiemmin marginaalisina pidetyt näkemykset ovat osin siirtyneet politiikan valtavirtaan.
Mahdollisen yhteisehdokkaan todellinen haaste ei siksi ole vain Marine Le Penin voittaminen, vaan niiden poliittisten jakolinjojen haastaminen, joiden ansiosta Le Pen on noussut Ranskan politiikan vahvimmaksi voimaksi. Tämä voi osoittautua tekemättömäksi tehtäväksi.
