Normandia muistetaan, mutta oletko kuullut Röytän maihinnoususta? – Suomalaiset pelasivat avomerellä kovien panosten uhkapeliä
Lapin sota kiihtyi ”leikkisodasta” sodaksi 80 vuotta sitten syys–lokakuun taitteessa 1944. Ensimmäiset varsinaiset taistelut käytiin Pudasjärvellä ja Iin Olhavassa syyskuun lopussa, ja Torniossa suomalaiset suorittivat maihinnousun 1. lokakuuta 1944.
Saksalaiset olivat lähteneet suurimmasta Suomen alueen varuskuntakaupungistaan Oulusta syyskuun puolivälissä. Tämän myötä Oulu oli suomalaisten käytössä pohjoiseen operointia varten.
Alun perin Suomen ja Saksan vihollisuudet alkoivat Neuvostoliiton vaatimuksesta. Suomi pääsi erillisrauhaan Neuvostoliiton kanssa, mutta vihollisuus aseveljenä taistellutta Saksaa vastaan piti aloittaa.
Aluksi Suomi ja Saksa sopivat niin kutsutuista syysmanöövereistä. Leikkisodan oli tarkoitus edetä tietyllä aikataululla niin, että Saksa vetäytyisi hallitusti ja tuhoaisi Suomen sallimaa infrastruktuuria eli teitä ja siltoja. Suomi seuraisi sopivan välimatkan päässä perästä.
Neuvostoliitto kuitenkin huomasi, ettei varsinaista sotaa käydä.
Velvoitettuna oikeaan sodankäyntiin Suomi ampui ensimmäiset oikeat laukaukset Lapin sodan rintamalla 28. syyskuuta Pudasjärvellä. 29. syyskuuta Iin Olhavassa oikea sotiminen jatkui.
Viimeistään Röytän maihinnousu sinetöi Lapin sodan kuuman vaiheen alkamisen. Maihinnousu tunnetaan myös Tornion maihinnousuna.
Alun perin kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuo suunnitteli maihinnousua Kemiin, mutta tieto tästä vuoti. Vaikeampaa vakoojantyötä vuoto ei vaatinut, sillä sotilaat saivat tietää, että tässä ollaan lähdössä vapauttamaan Kemiä ja uhosivat tästä kovaan ääneen Oulun kaduilla.
Tornioon lähteminen tapahtui myös poliittisesti jännitteisessä tilanteessa. Ylipäällikkö–presidentti C. G. E. Mannerheim oli saanut 30. syyskuuta liittoutuneiden valvontakomissiolta, käytännössä Neuvostoliitolta, tiukan vaatimuksen kiihdyttää sotatoimia.
Mannerheim soitti ja kysyi Siilasvuolta, onko luvassa vakuuttavaa toimea neuvostoliittolaisille näytettäväksi. Siilasvuo vastasi, että seuraavana päivänä on luvassa hyviä uutisia.
Kolme laivaa lähti Oulusta kuljettamaan 2900 miestä myöhään illalla 30. syyskuuta 1944. Tämä oli käytännössä uhkapeliä.
Uhkapeli operaatio oli sikäli, että laivat olivat suojaamattomia avomerellä eikä 2900 sotilaan sekä kaluston saaminen maihin onnistuisi kovin nopeasti.
Saksalaisilla oli Kemissä suhteellisen vahvat joukot sekä laivueellinen pelättyjä Stuka-taistelulentokoneita.
Koska Kemi sijaitsee Torniosta kaakkoon, se oli lähempänä varsinaista rintamalinjaa, ja myös lentolaivue pystyi operoimaan helposti koko sillä matkalla, jolla suomalaisten laivat kulkivat.
Stuka-isku avomerellä olisi voinut olla kohtalokas maihinnousujoukoille. Laivoissa oli jonkin verran ilmatorjuntaa, mutta Stukat olisivat olleet siitä huolimatta niskan päällä.
Huono sää onneksi esti sekä havainnoinnin että mahdollisen ilmaan nousun. Toisaalta suomalaisetkaan hävittäjät eivät pystyneet operoimaan Vaalan kentältä.
Suomalaiset saapuivat Tornion Röytän saarelle ja sen satama-alueelle täytenä yllätyksenä.
Saksalaiset eivät käyneet vastatoimiin vaan suomalaiset saattoivat suorittaa aamuyöstä 1. lokakuuta maihinnousun rauhassa sillä hitaalla tahdilla, jonka maihin pääseminen vaati. Kulkusillat olivat kapeita eivätkä tavaranosturitkaan pystyneet sotilaallisen operaation nopeusvaatimuksiin.
Tässäkin vaiheessa uhka oli suuri. Miehet pääsivät laivoista pois niin hitaasti, että isku mihin tahansa laivaan ensimmäisten tuntien aikana olisi ollut kohtalokas. Satamassa ei vielä olisi pystytty ryhmittymään taisteluihin, eikä paikallisen suojeluskuntaosaston tuki olisi tähän riittänyt.
Suomalaisten onni oli, ettei satamassa ollut saksalaisia.
Majuri Thure Larjon johtama suojeluskuntaosasto oli alkanut maihinnousuyönä toteuttaa Tornion kaappauksena tunnettua operaatiota, jonka aikana kaupungin saksalaiskohteet otettiin suomalaisten haltuun. Muutamissa paikoissa saksalaisten vastarinta jatkui useita päiviä, mutta päätavoitteessa eli maihinnousun tukemisessa osasto Larjo onnistui.
Larjon joukot toimittivat myös junan sekä autoja maihinnousijoiden tueksi Röyttään.
Maihinnousujoukot pääsivät junan kyytiin ja polkupyörien satulaan. Ne lähtivät varmistamaan siltoja tulevia hyökkäyksiä varten.
Laivat tekivät muutaman päivän aikana vielä neljä reissua Oulun ja Röytän välillä. Kaikkiaan suomalaissotilaita tuotiin Röyttään 12 500.
Alkuyllätyksen jälkeen saksalaiset tajusivat suomalaisten pelin hengen. Stukat onnistuivat ahdistelemaan laivasaattuetta kerran, mutta tällöin suomalaisillakin oli jo ilmatukea. Brewster-hävittäjät saivat häädettyä saksalaiskoneet matkoihinsa.
Stukat iskivät ensimmäisen kerran Röytän satamaan 3. lokakuuta surmaten kolme suomalaista. Seuraavan päivän isku tapahtui juuri kun maihinnousijoita purettiin laivoista, ja peräti 60 suomalaista menetti henkensä. Vaalan kentältä ei ollut saatu tuolloin omaa ilmatukea huonon sään tähden.
Kalustollisestikin tuo isku oli tuhoisa. Tärkeää ilmatorjuntakalustoa sekä 120 tonnia muita tarvikkeita menetettiin. Eläviä olentoja isku vaati 60 ihmisen lisäksi, kun 196 laivoissa ollutta hevosta vajosi meren pohjaan.
Tornionlaakson taistelut alkoivat, kun suomalaiset olivat varmistaneet sillanpäänsä Röytän satamassa. 12 500 miestä oli jo sellainen määrä, joka todella uhkasi pienempilukuisia alueen saksalaisia. Tästä suomalaiset alkaisivat edetä kohti pohjoista.
Lapin sodasta on kulunut 80 vuotta. Viimeiset saksalaisjoukot poistuivat Suomen maaperältä huhtikuussa 1945. Suomenmaa seuraa juttusarjassa Lapin sodan tapahtumia ja siihen liittyviä ilmiöitä huhtikuulle saakka.