Suomi pakotettiin pitämään ihmisiä leireillä vielä rauhankin aikana – Neuvostoliiton ja Suomen välissä hääri kolmaskin välirauhansopija
Torstaina tulee kuluneeksi tasan 80 vuotta Moskovan välirauhansopimuksen allekirjoittamisesta.
Suomen valtuuskunta matkusti Neuvostoliiton pääkaupunki Moskovaan tapaamaan Neuvostoliiton ja Yhdistyneen kuningaskunnan edustajia. 19. syyskuuta sopimus allekirjoitettiin ja eduskunta hyväksyi sopimuksen salaisessa istunnossaan jo samana päivänä.
Britit olivat osapuoli siksi, että maa oli liittolaisuussopimusten takia virallisesti sotatilassa Suomea vastaan, vaikka varsinaiset yhteenotot jäivätkin kuriositeettitasolle.
Pitkä jatkosota oli saanut virallisen päätöksensä. Aselepo oli tehty jo muutamaa viikkoa aiemmin ja rauhanehtoja alettu täyttää esimerkiksi suhteiden katkaisemisella Saksaan 2. syyskuuta.
Välirauhanehdot olivat seuraavat:
– Suomi luovutti Neuvostoliitolle talvisodassa menetettyjen alueiden lisäksi Petsamon ja joutui vuokraamaan Porkkalan 50 vuodeksi.
– Saksan joukot oli karkotettava maasta ja saksalaisten omaisuus luovutettava liittoutuneille.
– Suomen oli supistettava armeijansa vahvuus 42 000 mieheen.
– Sotakorvaukset ja korvaus luovutetulta alueelta viedystä ja hävitetystä omaisuudesta.
– Neuvostoliiton vastaiset ja ”fasistiset” järjestöt piti lakkauttaa pysyvästi.
– Sotarikolliset piti tuomita.
Eräs ehtojen erikoisuus oli saksalaisten omaisuuden takavarikon lisäksi heidän internointinsa. Internointileireille passitettiin myös unkarilaisia.
Internoidut olivat eristyksissä tähän tarkoitukseen tehdyillä leireillä. Näille joutui noin 500 saksalaista ja unkarilaista sotilas- ja siviilihenkilöä, mukana myös suomalaissyntyisiä ja puolisoita.
Lapin sodan sotavangit olivat eri asia. Heitä luovutettiin muun muassa suoraan Neuvostoliitolle.
Leirit sijaitsivat Lempäälässä, Hämeenlinnassa, Oitissa, Hyvinkäällä, Loimaalla, Paimiossa, Pohjassa, Tammisaaressa ja Hangossa.
Valtaosa leireille joutuneista vapautui 1946 mennessä. Vuonna 1947 viimeiset 14 vapautettiin, joskin heidät määrättiin Saksaan Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelle. Internoidut menettivät omaisuutensa Neuvostoliitolle.
Pariisin rauhansopimus 1947 korvasi Moskovan välirauhansopimuksen vahvistaen sovitut rauhanehdot.
Sotakorvauksia Suomi maksoi vuoteen 1952 ja ainoana maana maailmassa suoritti korvaukset täysimääräisesti. Tässä osaltaan auttoi se, että Neuvostoliitto myöhemmin kohtuullisti alun perin 300 miljoonan dollarin korvausvaadetta. Korvaukset toimitettiin pääosin teollisuuden tuotteina, mikä oli loppujen lopuksi hyödyksi Suomen teolliselle kehitykselle.
Alueistaan Suomi menetti 11 prosenttia. Karjalasta lohkesi suuri osa ja Lapista Suomi menetti Petsamon sekä merkittävän määrän Sallan aluetta. Suomenlahden itäosan ulkosaarista Suomi joutui niin ikään luopumaan.
Talvisodan päättäneessä Moskovan rauhassa (ei pidä sekoittaa Moskovan välirauhaan) Suomi oli joutunut vuokraamaan Hangon alueen Neuvostoliitolle 30 vuodeksi. Nyt Hanko saatiin pitää suomalaisten hyppysissä, mutta idempi Porkkala piti nyt vuokrata 50 vuodeksi. Porkkala oli sikäli riskialttiimpi alue, että sieltä oli tykinkantaman mittainen matka Helsinkiin.
Porkkala saatiin takaisin vuonna 1956. Tukikohdasta oli tullut Neuvostoliitolle kallis ja vaikeasti huollettava, eikä laivastotukikohdilla ollut enää samanlaista merkitystä kuin kymmenen vuotta aiemmin. Suomessa palautus katsottiin poliittiseksi voitoksi, ja esimerkiksi pääministeri Urho Kekkonen sai siitä sulan hattuunsa juuri presidentinvaalien alla.
Fasistisiksi määritellyt järjestöt kuten Isänmaallinen kansanliike (IKL), Akateeminen Karjala-Seura, suojeluskunnat ja Lotta Svärd piti lakkauttaa. IKL:n kansanedustajat istuivat vuonna 1945 päättyneen eduskuntakauden loppuun ilman eduskuntaryhmänsä nimeä.
Kaikkiin kommunistijohtoisen Valtiollisen poliisin lakkautusesityksiin Suomi ei lähtenyt. Lakkautuslistalla oli muun muassa Kokoomuksen Nuorten Liitto, joka sai kuitenkin jatkaa toimintaansa. Reserviupseeriliitto ja Ilmailuliitto olivat esityksissä myös.
Baltian maiden ystävyysseuratkin kuuluivat lakkautettaviin, johtuen Neuvostoliiton tavoitteesta pitää maat osana Neuvostoliittoa kun Saksa oli juuri ajettu niiden alueilta pois. Karjalaan liittyviä seuroja lakkautettiin, ettei revanssihenki Karjalan palautuksesta jäisi kytemään Suomessa.
Ensi tilassa oli helppo lakkauttaa järjestöjä, joiden nimissä oli mukana kansallissosialismi-termi. Tällaisia järjestöjä oli kaikkiaan kymmenen.
Kommunistiset järjestöt sallittiin ja vangittuna olleet kommunistit vapautettiin. Kommunisteja nousi sodan jälkeen eduskuntaankin merkittävä määrä.
Sotasyyllisten tuomitsemisehto vei Suomen sodanaikaista valtionjohtoa telkien taakse. Neuvostoliitto toivoi voivansa tällä osoittaa suomalaisille, että Suomen politiikka oli ollut väärää ja vienyt Suomen siksi sotaan. Ennemmin jäi kuitenkin elämään käsitys tuomituista sijaiskärsijöinä. Tuomitut pääsivät kansainvälisesti katsoen vähällä, ja viimeinen tuomittu, presidentti Risto Ryti, vapautui jo 1949 tasavallan presidentti J. K. Paasikiven armahduksella.
Suurin välitön seuraus rauhanehdoista oli saksalaisten ajaminen maasta, mikä aloitti Lapin sodan.
Saksan oma moka oli yrittää Suursaaren valtausta 15. syyskuuta 1944, mikä tarkoitti, että Saksa aloitti sotatoimet Suomea vastaan eikä toisin päin.
Varsinaiset Lapin sodan taistelut alkoivat muutamaa viikkoa tämän jälkeen. Viimeiset saksalaiset poistuivat Suomesta huhtikuun lopulla 1945.
Suomenmaa seuraa Lapin sota -sarjassaan syksyn ja kevään mittaan sodan vaiheita ja ilmiöitä.
Moskovan välirauhansopimuksen korvasi Pariisin rauhansopimus, jonka voimassaolo päättyi 1990, kun Suomi totesi ensin yksipuolisesti sopimuksen päättyneen. Venäjä ja Britannia siunasivat päätöksen. Muihin sopimuksiin, jotka ovat johdannaisia rauhansopimuksesta, julistus ei vaikuttanut, vaan esimerkiksi rajasopimukset ovat voimassa joka tapauksessa.
Lisätietoa ja lähteitä