Neuvostoliiton tiedusteluelimet toimivat aktiivisesti Suomessa

Neuvostotiedustelu kiinnitti Suomeen paljon huomiota vuosina 1917–1945, sanoo tohtori Jukka Seppinen.

– Heti vallankumouksen jälkeen siellä (Neuvosto-Venäjällä) syntyi selkeä näkemys, että Suomi pitää saada takaisin. Tämä oli perusydin, joka johti sotaan (1939).

Seppisen mukaan Neuvostoliiton vakoilun painopiste Suomessa oli 1920–1930-luvuilla sotilaallisen hyökkäystoiminnan valmistelussa ja sillä uhkaamisessa.

Tältä ajalta tunnetuimpia vakoilujuttuja oli luutnantti Vilho Pentikäisen tapaus. Pentikäinen pystyi vuosien ajan toimittamaan sotasalaisuuksia Neuvostoliiton sotilasasiamiehelle.

Neuvostotiedustelun toiminta laajeni 1930-luvulla, ja tällöin Komintern oli tärkeä tekijä.

– Kun sitten kommunistilait tulivat Suomessa voimaan (vuonna 1930), turvallisuuspoliisilla oli lain puitteissa kaikki työkalut hoitaa sitä rintamaa hiljaiseksi, ja se kyllä onnistui. (Kommunistien) maanalaista verkostoa oli, mutta se oli aika toimintakyvytön 1930-luvun loppupuolella. Eikä sodan aikana ollut suurta sabotaasirynnäkköä.

Sodan jälkeen poliittiset valtasuhteet Suomessa muuttuivat radikaalisti, kun kommunistien toiminta laillistui ja he tulivat hallitukseen. Lisäksi valtiollinen poliisi Valpo muuttui punaiseksi sisäministeri Yrjö Leinon johdolla.

– Toisaalta Stalin ei suosinut vallankumousta Suomessa. Hän lähetti ohjeet suomalaisille kommunisteille, että tämä riittää, mutta jos pystytte omin voimin vallankumoukseen, niin hyvä on, tehkää se.

Koska Stalin ei ollut aktiivinen eikä suomalaiskommunisteilla ollut kaadereita eikä kokemusta tai näkemystä, vaaran vuodet eivät Seppisen mielestä olleet todellisia vaaran vuosia.