Naisille jää alastoman seksiobjektin rooli – Elokuvien maailma on yhä hyvin miehinen
Elokuvateollisuus on yhä miehinen, länsimainen ja heteronormatiivinen, kertoo tuore Plan Internationalin maailmanlaajuinen tutkimus.
Tutkimuksen mukaan naisjohtajia on valkokankaalla selvästi vähemmän kuin miesjohtajia.
Naisjohtajat kuvataan miesjohtajia useammin seksiobjekteina, ja he esiintyvät elokuvissa alasti tai vähäpukeisina selvästi miehiä useammin.
Tutkimusta varten analysoitiin kymmenen eniten tuottanutta elokuvaa 20 maassa. Mukana oli myös kymmenen Suomessa eniten tuottanutta elokuvaa.
Yksikään tarkastelluista elokuvista ei ole naisen ohjaama. Vain joka neljännen elokuvan tekoon osallistui naistuottaja, ja vain joka kymmenennessä käsikirjoitustiimissä oli nainen.
Elokuvien hahmoista kaksi kolmesta on miehiä, ja mieshahmot puhuvat kaksi kertaa naishahmoja enemmän.
Lähes puolet kaikista hahmoista on etnisyydeltään valkoisia. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia hahmoja elokuvissa on vain satunnaisesti.
Tutkimus kartoitti myös tyttöjen näkemyksiä elokuvista.
Tytöt kertoivat arvostavansa erityisesti henkilöhahmoja, jotka rikkovat perinteisiä sukupuolirooleja. Monet huomauttivat, että vaikka naishahmot toimisivat perinteisten roolien vastaisesti, he näyttävät useimmiten vallitsevien kauneusnormien mukaisilta.
Tutkimuksen mukaan tytöt myös toivoivat, että naisnäyttelijät olisivat vahvemmin esillä elokuvien juonessa ja päärooleissa.
– Elokuvat vaikuttavat siihen, miten tytöt näkevät itsensä ja heitä ympäröivän maailman. Siksi naisten määrän ja roolin kasvaminen elokuvateollisuudessa on tärkeää, Plan International Suomen pääsihteeri Ossi Heinänen sanoo järjestön julkaisemassa tiedotteessa.
Kyselytutkimukseen osallistui yli 10 000 tyttöä ja nuorta naista 19 eri maasta. Mukana oli 500 suomalaistyttöä.