Libanon hyväksyi historiallisen merirajasopimuksen Israelin kanssa
Libanon on hyväksynyt historiallisen sopimuksen, joka määrittelee merirajan sen ja Israelin välillä. Asiasta ilmoitti Libanonin presidentti Michel Aoun.
Sopimus on Yhdysvaltain välittämä. Libanon ei virallisesti tunnusta Israelia eikä mailla ole diplomaattisuhteita. Aoun korosti, ettei sopimus merkitse maiden suhteiden normalisoimista.
– Ilmoitan Libanonin hyväksyneen amerikkalaisen välittäjän valmisteleman lopullisen version, jolla määritetään eteläinen merirajamme, Aoun sanoi tv-puheessa ja kuvaili sopimusta historialliseksi saavutukseksi.
– Libanon ei luovuttanut yhtäkään neliökilometriä Israelille.
Sopimus on maille tärkeä etenkin siksi, että se mahdollistaa niille itäisen Välimeren merkittävien kaasuesiintymien hyödyntämisen. Maiden rajaseudulla sijaitsevien kaasukenttien hyödyntäminen ei ole ollut mahdollista, koska meriraja ei ollut tarkasti määritelty.
Nyt Libanon kertoo saaneensa Qanan kaasukentän kokonaan käyttöönsä, kun taas Israel voi aloittaa tuotannon Karishin kaasukentällä.
Israelin pääministeri Yair Lapid sanoi keskiviikkona, että sopimus tekee konfliktista Libanonin vaikutusvaltaisen shiiaryhmä Hizbollahin kanssa vähemmän todennäköisen. Hizbollah oli uhannut iskuilla jos Israel aloittaa tuotannon Karishin kaasukentällä, mutta lupasi tukea rajasopimusta jos Libanonin hallitus asettuu sen taakse.
Myös Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ja ulkoministeri Antony Blinken hehkuttivat sopimusta ja kuvailivat sitä läpimurroksi. Blinken sanoi sen tuovan vakautta ja antavan käyttöön tärkeitä energiavaroja.