Lehti: New Yorkissa leviää uusi huolestuttava koronavirusmuunnos
Koronavirus
Yhdysvalloissa New Yorkin kaupungissa leviää kovaa vauhtia uusi huolta herättävä koronavirusmuunnos, kertoo yhdysvaltalaislehti New York Times.
Asia selviää kahdesta erillisestä tutkimuksesta, joita ei ole vielä vertaisarvioitu tai julkaistu tieteellisessä julkaisussa.
Asiantuntijoiden mukaan tulokset viittaavat kuitenkin siihen, että tieto uuden muunnoksen leviämisestä on todellinen.
Toisen tutkimuksen mukaan muunnos havaittiin New Yorkissa marraskuussa otetuista näytteistä. Yhteiseen tietokantaan helmikuun aikana lisätyistä New Yorkista otetuista geeninäytteistä noin joka neljäs on uuden muunnoksen mukaisia.
Muunnoksen kerrotaan olevan mahdollisesti aiempia versioita vastustuskykyisempi kehitetyille rokotteille.