Lakiesitys lausuntokierrokselle: Asumisvelvollisuus ulkomaalaislakiin
Sisäministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle hallituksen esitysluonnoksen ulkomaalaisten säilöönoton vaihtoehdoista.
Esityksessä ehdotetaan asumisvelvollisuuden lisäämistä ulkomaalaislakiin uutena turvaamistoimena.
– Hankkeen tavoitteena on sujuvoittaa turvapaikkaprosessia säilöönoton vaihtoehtoja kehittämällä, varmistaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden maastapoistaminen ja vähentää alaikäisten ja haavoittuvassa asemassa olevien säilöönottoa, kertoo hankkeen vastuuvalmistelija ylitarkastaja Mirkka Mykkänen.
Säilöönotto on yksi ulkomaalaislain tarkoittamista turvaamistoimista, joiden tarkoituksena on esimerkiksi helpottaa henkilön maahantulon edellytysten selvittämistä tai henkilön maasta poistamista.
Säilöönotto on turvaamistoimista tehokkain, mutta samalla ulkomaalaisen oikeuksia eniten rajoittava. Siihen turvaudutaan jo nykyisin viimesijaisena vaihtoehtona.
Esityksessä ei ehdoteta ulkomaalaisten säilöönotosta luopumista. Vaihtoehtojen keinovalikoimaa kuitenkin laajennettaisiin.
Ulkomaalaislakiin uutena turvaamistoimena ehdotettava asumisvelvollisuus tarkoittaisi, että kansainvälistä suojelua hakenut ulkomaalainen voitaisiin määrätä asumaan nimetyssä vastaanottokeskuksessa.
Poliisi tai rajaviranomainen voisi määrätä asumisvelvollisuuden henkilölle, jonka turvapaikkaprosessi on vielä kesken tai joka on saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen.
Asumisvelvollisuus olisi säilöönottoa lievempi vaihtoehto ulkomaalaisen liikkumisvapauden rajoittamiseksi.
Osana asumisvelvollisuutta henkilön tulisi ilmoittautua omassa vastaanottokeskuksessaan 1 – 4 kertaa vuorokaudessa. Asumisvelvollisuuden tahallisesta rikkomisesta seuraisi sakkorangaistus.
Alaikäisten säilöönoton vähentämiseksi ulkomaalaislakiin ehdotetaan uudeksi turvaamistoimeksi lapsen asumisvelvollisuutta. Kokonaan alaikäisten ulkomaalaisten säilöönotosta ei luovuttaisi.
Tällä hetkellä 15-17-vuotias yksin tullut alaikäinen turvapaikanhakija voidaan ottaa säilöön vain siinä tapauksessa, että hänelle on annettu kielteinen turvapaikkapäätös ja maastapoistamispäätös on täytäntöönpanokelpoinen.