Koronan ilmaantuvuus laskussa, perjantaina Suomessa todettiin 570 tartuntaa
Suomessa raportoitiin perjantaina 570 uutta koronavirustartuntaa, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
Koronaviruksen kahden viikon ilmaantuvuus on nyt 160 tartuntaa 100 000:ta asukasta kohden. Tätä edeltävien kahden viikon aikana ilmaantuvuus oli 183. Luvut ovat pyöristettyjä.
Suurinta ilmaantuvuus on Helsingin ja Uudenmaan (277) ja Kainuun (205) sairaanhoitopiireissä. Kainuussa ilmaantuvuusluku on kahden viikon tarkastelujaksojen välillä liki kaksinkertaistunut.
Sairaalahoidossa on koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi 94 ihmistä, joista tehohoidossa on 23.
Koronarokotteen ensimmäisen annoksen on saanut 71,1 prosenttia Suomen väestöstä, kertoi THL. Toisen annoksen rokotuskattavuus on nyt 48,5 prosenttia