Koronakriisi koversi 130 miljoonan euron loven lentokenttäyhtiö Finavian kassaan viime vuonna
Talous
Suomen lentokenttiä hallinnoivan Finavian liikevaihto laski viime vuonna koronakriisin seurauksena rajusti. Liikevaihto oli hieman yli 150 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli lähes 390 miljoonaa euroa. Pudotusta kertyi yli 60 prosenttia.
Yhtiön liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli lähes 130 miljoonaa euroa tappiollinen, mikä tarkoitti yli 300 prosentin romahdusta toissa vuoden 50 miljoonan euron voitosta. Myös kertaluonteisista eristä puhdistettu käyttökate painui yli 27 miljoonaa miinukselle.
Finavia kertoo näkymien säilyvän hyvin epävarmoina. Yhtiö käynnisti viime vuonna 200 miljoonan euron säästöohjelman. Tämän lisäksi valtio voi pääomittaa yhtiötä 318 miljoonalla eurolla.