Korkeimman oikeuden lähestyvä päätös aborttioikeuksista voi halkaista Yhdysvallat kahteen eri valtakuntaan

Noin puolet osavaltioista on valmis kieltämään tai rajoittamaan aborttia rivakasti, jos korkein oikeus kumoaa vuoden 1973 Roe vastaan Wade -päätöksen
Ulkomaat

Yhdysvalloissa poliittiset ja yhteiskunnalliset mannerlaatat liikahtelevat maan korkeimmassa oikeudessa, joka on toukokuun alussa Politico-lehdelle vuodetun päätösluonnoksen mukaan kaatamassa historiallisen vuoden 1973 Roe vastaan Wade -päätöksen.

Kyseinen päätös on vuosikymmenten ajan turvannut aborttioikeuden liittovaltion tasolla. Roe vastaan Waden kaatuminen ei tulisi yllätyksenä Ulkopoliittisen instituutin tutkijalle Maria Annalalle, jonka mukaan ennusmerkit olivat ilmassa jo ennen vuotoa.

–  Toki tämä ei ole lopullinen totuus, luonnokset voivat muuttua paljonkin vielä matkalla, ja huhujen mukaan konservatiivituomareiden kesken on ollut asiasta erimielisyyttä, Yhdysvaltojen politiikkaa tutkinut Annala kertoo STT:lle.

Korkeimman oikeuden päätöstä odotetaan kesäkuussa. Vanhan päätöksen kaatuminen kruunaisi konservatiivien pitkään ja hartaasti tekemän työn.

–  (Roe vastaan Waden kaatuminen) tarkoittaa sitä, että 36 miljoonaa lisääntymisikäistä naista elää osavaltioissa, joissa ei ole aborttipalveluita, kertoo aborttioikeuksia Yhdysvalloissa edistävän Guttmacher-tutkimuslaitoksen asiantuntija Elizabeth Nash sähköpostitse STT:lle.

Yhdysvallat jakautuu lähes välittömästi kahteen leiriin aborttikysymyksessä, jos Roe vastaan Wade kumotaan maan korkeimmassa oikeudessa. New York Timesin mukaan yhteensä 13 osavaltiolla on aborttikiellosta säädettynä valmiit ”liipaisinlait”, jotka astuvat voimaan joko välittömästi tai nopealla aikataululla korkeimman oikeuden kumotessa päätöksen.

Esimerkiksi republikaanien vankasti hallitsemissa Kentuckyssa, Louisianassa, Oklahomassa ja Etelä-Dakotassa aborttikielto astuisi voimaan saman tien. Louisianassa abortista oltaisiin myös tekemässä henkirikosta, kertoo Washington Post.

Lisäksi viidellä osavaltiolla on yhä lakikirjoissaan aborttikielto, joka on vanhempaa perua kuin vuoden 1973 päätös. Kaikkiaan New York Timesin arvion mukaan aborttioikeus voi kadota kokonaan tai rajoittua tiukasti jopa 28 osavaltiossa kuluvan vuoden aikana.

Yhdysvaltalaisten yleinen mielipide ei ole jakautunut jyrkkiin ääripäihin.

–  Ne amerikkalaiset, jotka haluavat kieltää abortin kaikissa tilanteissa, ovat pieni vähemmistö. Samoin ne, jotka haluavat sallia sen kaikissa olosuhteissa, Annala sanoo.

Pew-tutkimuslaitoksen maaliskuun kyselytutkimuksen mukaan yli 40 prosenttia kansasta kannattaa abortin laillisuutta useimmissa yhteyksissä ja vajaat 30 prosenttia kieltäisi sen useimmissa tilanteissa.

Asiaansa sitkeästi ajaneiden republikaanien rinnalla demokraatit ovat arvostelijoiden mukaan näyttäneet hampaattomilta aborttioikeuden puolustamisessa. Vaikka puolueella on monasti ollut hallussaan sekä Valkoinen talo että kongressi, se ei ole saanut aikaiseksi aborttioikeuden sinetöimistä liittovaltion lakeihin. Aborttilaki oli yksi Barack Obaman rikotuista kampanjalupauksista.

–  Luulen, että kyse oli tästä arvoliberaalista harhasta. Kuviteltiin, ettei (aborttioikeus) ole uhattuna, että on paljon kiireellisempää lainsäädäntötyötä, koska ei (Roe vastaan Wade) voi kumoutua, Annala sanoo.

Yhdysvaltain nykypolitiikassa aborttilainsäädännön aikaansaanti on kaukainen haave. Aborttioikeuksia yritettiin suojata viime hetken lakipaketilla korkeimman oikeuden vuodon jälkeen tällä viikolla, mutta republikaanit kaatoivat esityksen senaatissa.