Kommentti: Riittää, kun turha hosuminen loppuu

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kannatti antaa eduskunnalle pääministerin ilmoitus lainvalmistelusta pienellä viivelläkin.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkan kritiikistä kehkeytynyt jupakka oli ehtinyt jo laantumaan, mutta hyvä niin. Keskustelun laatua asian puiminen puolin ja toisin tuohduksissa keskellä kohua ei olisi parantanut yhtään, viihdearvoa ehkä hieman.

Lainvalmistelun laatu on poliittinen ikivihreä. Aiheesta on väitelty maailman sivu, eikä nykyinen hallitus ole siltä osin sen syntisempi kuin edeltäjänsäkään – vaikka osa oppositiosta muutakin yritti väittää.

Ehkä kiinnostavin pohdinnassa oleva ajatus on, pitäisikö lainvalmistelussa palata laajapohjaisiin komiteoihin. Pääministeripuolue keskustan ryhmäpuhuja Tapani Tölli kannatti mallia yhteiskunnallisesti merkittävissä, laajakantoisissa ja yleensä yli vaalikauden ulottuvissa hankkeissa, ja muualtakin tukea tuli.

Laajapohjaisia komiteoita käytettiin 1980-luvulle saakka yleisesti laajoissa uudistuksissa, kunnes tehokkaammiksi mielletyt ministeriöiden virkamiestyöryhmät ja selvityshenkilöt syrjäyttivät ne.

Sinänsä perusteellisen ja moniulotteisen komiteavalmistelun ongelmana oli ennen kaikkea se, ettei erimielisiä mietintöjä ollut helppoa muokata eteenpäin vietäviksi lakiehdotuksiksi. Tuolloin perustuslaki mahdollisti vielä kolmasosan suuruiselle eduskuntavähemmistölle lakiehdotuksen torjumisen seuraavien vaalien yli.

Enää tätä ongelmaa ei olisi. Määrävähemmistösäädöksestä luovuttiin 1990-luvun lamavuosina, kun säästölakeja piti viedä läpi.

Voi kuitenkin olla, että ilman verkkaiseen komitea-Suomeen paluutakin pärjättäisiin, jos valmistelulle annettaisiin muuten vain riittävästi aikaa. Eduskunta pystyy kyllä paikkailemaan tarvittaessa pahojakin puutteita raakileina annetuista esityksistä, mutta polemiikkia ja ongelmiahan siitä syntyy.

Nykyaikana politiikassa tarvitaan joskus ripeitäkin ratkaisuja. Kärsimättömällä kaikki-mulle-heti –nyt -ajattelulla saadaan silti harvoin aikaan mitään kestävää ja hyvää.