Kiinan valtionmedia ylistää Trumpin päätöstä lakkauttaa Voice of America
Kiinan valtion tiedotusvälineet iloitsevat Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätöksestä katkaista Voice of American (VOA) ja Radio Free Asia (RFA) rahoitus, BBC kertoo.
Trumpin päätös koskee tuhansia työntekijöitä. Noin 1 300 työntekijää on jäänyt palkalliselle vapaalle pelkästään Voice Of Americassa (VOA) presidentin perjantaisen toimeenpanomääräyksen jälkeen.
Valkoinen talo perusteli Trumpin päätöstä sanoen sen varmistavan, että ”veronmaksajat eivät enää ole ”koukussa radikaaliin propagandaan”.
Kriitikot ovat pitäneet Trumpin toimenpidettä takaiskuna demokratialle. Yhdysvaltain johtava toimittajia edustava ryhmä National Press Club sanoo määräyksen heikentävän ”Amerikan pitkäaikaista sitoutumista vapaaseen ja riippumattomaan lehdistöön”.
Pekingissä ilmestyvä Kiinan valtiollinen sanomalehti Global Times suhtautuu asiaan toisiin.
Pääkirjoituksessaan lehti kutsuu Voice of Americaa ”valetehtaaksi” ja kritisoi kanavaa sen ”hirvittävistä tuloksista” Kiinaa käsittelevissä uutisissa. Lehden mukaan ”oma hallitus on nyt hylännyt sen kuin likaisen rievun”.
− Kun yhä useammat amerikkalaiset alkavat murtautua ulos tietokuplistaan ja näkevät todellisen maailman ja moniulotteisen Kiinan, VOA:n levittämät demonisoivat narratiivit joutuvat lopulta naurunalaiseksi, lehti toteaa maanantaina julkaistussa pääkirjoituksessaan.
− Amerikan ääni on halvaantunut! Ja niin on myös Radio Free Asia, joka on ollut yhtä ilkeä Kiinalle. Tämä on niin hieno uutinen, kirjoitti puolestaan lehden entinen päätoimittaja Hu Xijin.
Trumpin määräys kohdistuu Yhdysvaltain kongressin rahoittamaan US Agency for Global Media (USAGM) -virastoon, joka ylläpitää Voice of Americaa, Radio Free Asiaa ja Radio Free Europea (RFE/RL).
Ne ovat saaneet kansainvälistä tunnustusta raportoinnistaan paikoissa, joissa lehdistönvapautta rajoitetaan voimakkaasti tai sitä ei ole ollenkaan, kuten Kiinassa, Kambodžassa, Venäjällä ja Pohjois-Koreassa.
Vaikka joissakin näistä maista viranomaiset estävät lähetykset – esimerkiksi VOA on kielletty Kiinassa – ihmiset voivat kuunnella niitä lyhytaaltoradiosta tai kiertää rajoituksia VPN-verkkojen kautta.
RFA on raportoinut esimerkiksi ihmisoikeuksien tukahduttamisesta Kambodžassa. Maan entinen autoritaarinen hallitsija Hun Sen sanoo pitävänsä RFA:han kohdistuvia leikkauksia ”suurena panoksena valeuutisten hävittämiseksi”.
RFA raportoi ensimmäisten uutiskanavien joukossa myös Kiinan pidätyskeskusten verkostosta Xinjiangissa. Raporttien mukaan viranomaiset ovat sulkeneet satoja tuhansia uiguurimuslimeja pidätyskeskuksiin ilman oikeudenkäyntiä.
Peking on kiistänyt väitteet sanomalla, että ihmiset osallistuvat mielellään ”uudelleenkasvatusleireille”, jotka taistelevat ”terrorismia ja uskonnollisia ääriliikkeitä vastaan”.
Voice of America on puolestaan voittanut palkintoja esimerkiksi raportoinnistaan koskien pohjoiskorealaisia loikkareita ja Kiinan kommunistisen puolueen väitettyjä toimia koronakuolemien peittelemiseksi.
Vuonna 2022 VOA sai tunnustuksen podcastistaan, joka käsitteli Kiinan harvinaisia mielenosoituksia koronasulkuja vastaan.
Toisen maailmansodan aikana natsien ja japanilaisten propagandaa torjumaan perustettu VOA tavoittaa noin 360 miljoonaa ihmistä viikossa lähes 50 kielellä. Se on toiminut muun muassa Kiinassa, Pohjois-Koreassa, kommunistisessa Kuubassa ja entisessä Neuvostoliitossa.
VOA:n johtaja Michael Abramowitz huomauttaa, että Voice of American hiljentyessä ”Amerikan vastustajat, kuten Iran, Kiina ja Venäjä, upottavat miljardeja dollareita luodakseen valheellisia kertomuksia Yhdysvaltojen häpäisemiseksi”.