Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hilkka Kemppi odottaa toista lastaan. Vauvan on määrä syntyä heinäkuun puolivälissä, hän kertoo viestipalvelu X:ssä.
Meillä on uutisia! Odotamme toista lastamme syntyväksi heinäkuun puolessavälissä. Kotona kaikki hyvin ja elämä on jatkunut normaalisti. Olemme mieheni kanssa onnellisia tilanteesta. Aina on oikea aika. Juttelin raskaudesta ja syntyvyydestä myös lehdessä. https://t.co/9aGBLWg0wQ
Anna-lehden haastattelussa Kemppi kertoo pohtineensa miehensä kanssa paljon sitä, milloin olisi oikea aika toiselle lapselle.
– Tulimme siihen tulokseen, että ei ole olemassa oikeaa aikaa tai toisinpäin: aina on oikea aika. Elämäntilanne joustaa kyllä, Kemppi sanoo.
Väestöliiton puheenjohtajanakin toimiva Hilkka Kemppi on naimisissa Micke Kempin kanssa. Perheen 3-vuotias esikoispoika syntyi helmikuussa 2021.
Keskustan puoluejohtoon on syntymässä enemmänkin vauvoja kesällä, sillä myös puheenjohtaja Annika Saarikkoodottaa kolmatta lastaan, ja laskettu aika on niin ikään heinäkuussa.