Keskustan Lintilä varoittaa: Eurooppa uhkaa jäädä teknologian kehittämisessä pysyvästi jälkeen Kiinasta ja Yhdysvalloista
Keskustan kansanedustaja ja eurovaaliehdokas Mika Lintilä pelkää Euroopan jäävän pysyvästi jälkeen Kiinasta ja Yhdysvalloista murrosteknologioiden kuten tekoälyn, siruteknologian ja 6G:n kehittämisessä ja hyödyntämisessä.
– Euroopan unionin yksi suurimmista haasteista tulevalla Euroopan parlamentin ja seuraavan komission kaudella liittyy unionin teknologisen perustan ja eurooppalaisen teknologiateollisuuden vahvistamiseen. Globaali teknologiapolitiikka kiristyy koko ajan, Lintilä huomauttaa.
– Euroopan unioni on teknologian ja markkinoiden sääntelyn suurvalta, mutta sen on oltava myös uuden teknologian suunnittelun, valmistuksen ja soveltamisen suurvalta, hän katsoo.
Lintilän mukaan EU:n teknologiapolitiikassa pääpainon on siirryttävä teknologian sääntelystä uuden teknologian teolliseen tuotantoon.
– Euroopan strategisen autonomian, kilpailukyvyn ja omavaraisuuden parantaminen edellyttää unionilta nykyistä tavoitteellisempaa teknologista johtajuutta. Euroopan on oltava kehityksen kärjessä myös julkisten ja yksityisten digitaalisten palveluiden käyttöönotossa, mikä tehostaa palveluiden saatavuutta ja syventää digitaalisten palveluiden sisämarkkinoita.
Lintilä muistuttaa, että EU:n sisämarkkinoilla on kyettävä toimimaan digitaalisesti.
– Toimiva digitalous edellyttää laadukasta ja kattavaa tietoliikenneverkostoa koko Euroopassa harvaan asuttuja alueita myöten. Unionissa on seuraavalla kaudella panostettava erityisesti Euroopan laajuisen rajat ylittävän digitaalisen infrastruktuurin kehittämiseen, Lintilä esittää.
Hänen mukaansa EU ei tarvitse teknologisen johtajuuden kehittämiseksi uutta erillistä rahastoa vaan selkeän toimintastrategian ja olemassa olevan kehittämisrahoituksen ohjaamista nykyistä tehokkaammin teknologiaan.
– Kun Euroopan unionissa keskustellaan digitalisaatiosta ja datataloudesta, katseet kääntyvät usein Suomeen. Suomen on lunastettava paikkansa EU:n teknologiapolitiikan kirittäjänä.
Lintilä ehdottaa EU:lle myös teknologiakomissaarin tehtävän perustamista. Hän näkee, että teknologiaan ja digitalisaatioon liittyvän teollisuuspolitiikan vahvistaminen on nostettava korkealle seuraavan komission ohjelmassa.
– Sisämarkkinoista vastaavan komissaarin työpariksi tarvittaisiin teknologiakomissaarin tehtävä, jonka vastuulla olisi teknologiaan perustuvan teollisuuspolitiikan edistäminen ja Euroopan unionin roolin vahvistaminen kiristyvässä teknologiakilpailussa, Lintilä toteaa.