Keskustaministerit Kosonen ja Leppä iloitsevat budjettiriihen Savonlinna-paketista: "Antaa hyvät välineet kehittää koko ympäröivän alueen elinvoimaisuutta"
Hallitus päätti tiistain budjettiriihessään Savonlinna-paketista, joka sisältää 150 uutta ammattikorkeakoulupaikkaa Xamkin Savonlinnan yksikköön sekä Parikkalan rajanylitysaseman kansainvälistämisen. Lisäksi hallitus edistää Saimaan norppa-alueen nimeämistä Unescon maailmanperintökohteeksi.
– Näillä päätöksillä Savonlinnan elinvoimaisuutta tuetaan kymmenillä miljoonilla euroilla, toteaa tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.).
– Rajanylitysaseman kansainvälistäminen on ollut pitkäaikainen haave, ja nyt tämä pullonkaula saadaan viimein avattua. Avaus antaa varmasti matkailulle, elinkeinoelämälle, yritystoiminnalle ja investoinneille aivan uuden vaihteen. Seudulla on kaikki mahdollisuudet toimia yhtenä Itä-Suomen vetureista.
Parikkalan rajanylityspaikan avaaminen kansainväliseksi suunnitellaan tapahtuvan vuonna 2024. Rakennustyöt tehdään vuosina 2022–2023.
Savonlinnan kehitystä tukevasta elinvoimapaketista oli sovittu jo hallitusneuvotteluiden yhteydessä. Heti hallituksen ensiviikkoina linjattiin, että korkeakoulujen aloituspaikkojen lisääminen Savonlinnaan tulee olemaan keskeinen osa pakettia.
– Tiede- ja korkeakouluasioista vastaavana ministerinä iloitsen kaikista uusista opiskelijoista ja siitä henkilökunnasta, jota tämä hallituksen päätös tuo mukanaan Savonlinnaan. Pian yhteensä 630 opiskelijallaan ammattikorkeakoulu vahvistaa merkittävästi Savonlinnaa opiskelukaupunkina, Kosonen sanoo.
Kosonen sekä maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) kiittävät pääministeri Antti Rinnettä (sd.) hyvästä ja aktiivisesta yhteistyöstä Savonlinnan paketin valmistelussa.
– Viime kaudella päätetyn reilun 10 miljoonan euron kokonaisuuden lisäksi tämä paketti antaa alueelle uudet eväät tulevaan, Leppä uskoo.
– Korkeakoulupaikat ja rajanylitysaseman kansainvälistäminen antavat Savonlinnalle hyvät välineet kehittää koko ympäröivän alueen yritystoimintaa, matkailupalveluita ja elinvoimaisuutta. Valtion laitosten työtehtävien sijoittamista Savonlinnan seudulle jatketaan.