Keskusta on notkahtanut alaspäin gallupeista kolmissa edellisissä eduskuntavaaleissa – "kampanjalla ja loppukirillä voi olla iso merkitys"

Alkuvuoden gallupit ennakoivat huonosti eduskuntavaalien tulosta, e2 Tutkimuksen eduskuntavaaleja käsittelevä tietopaketti paljastaa.

Valtiotieteiden tohtorit Ville Pitkänen ja Jussi Westinen ovat analysoineet siihen vaalitilastoja ja -tutkimusaineistoja.

2000-luvun vaaleissa puolueiden kärkikolmikon järjestys on ollut aina eri kuin edeltävän syksyn ja alkuvuoden gallupeissa. Viimeisinä kuukausina tapahtuvat muutokset ovat siis pikemminkin sääntö kuin poikkeus.

Keskustan ja vihreiden kannatus on kolmissa viimeisissä vaaleissa notkahtanut alaspäin viimeisimmästä gallupista, Pitkänen huomauttaa.

Perussuomalaisten kohdalla vaalitulos on puolestaan ollut parempi kuin viimeisin gallup. Juuri vaalien alla tapahtuu siis merkittäviä keikauksia, ja ehdokkaiden aktiivisuudella on väliä.

– Tämä korostaa sitä, että kampanjalla ja loppukirillä voi lopulta olla iso merkitys vaalitulokseen, Pitkänen sanoo.

– 20 prosenttia äänestäjistä päättää puolueensa vaalipäivänä tai joitain päiviä ennen.

Keskustalle ikävä totuus on se, että pääministeripuolue häviää yleensä vaaleissa valtiovarainministeripuoluetta enemmän.

Pääministeripuolue on kärsinyt keskimäärin 2,6 prosenttiyksikön vaalitappion vuosien 1983–2015 eduskuntavaaleissa. Pettymys kun kanavoituu ensijaisesti pääministeripuolueeseen.

Valtiovarainministeripuolue kärsii keskimäärin 1,1 prosenttiyksikön tappion. Tänä vuonna tosin saattaa olla ensimmäinen kerta 20 vuoteen, kun valtiovarainministeripuolue nostaa kannatustaan, Pitkänen ja Westinen toteavat.

Suurin oppositiopuolue on kärsinyt poikkeuksellisesti vaalitappiot vuosina 2011 (SDP) ja 2015 (PS).

Ovatko eduskuntavaalit äänestäjien mielestä pääministerivaalit?

Keskustalaisten mielestä kyllä, demarien ei.

Puheenjohtajan suosio näkyy puoluevalinnan perusteissa. SDP:n äänestäjät painottivat puheenjohtajan merkitystä Paavo Lipposen aikana.

Keskustalaiset ovat puolestaan korostaneet pääministerikysymystä koko 2000-luvun, erityisesti Matti Vanhasen ja Juha Sipilän kohdalla. Vanhasella oli vuonna 2007 oli yhtä suuri merkitys puoluevalinnalle kuin Sipilällä vuonna 2015.

Myös keväällä 2018 tehdyssä tutkimuksessa keskustalaiset painottivat pääministerikysymystä selvästi muita enemmän.

47 prosenttia keskustalaisista katsoi puoluevalinnassa ratkaisevaksi asiaksi sen, että puolueen puheenjohtaja on sopivin pääministeriksi. Kokoomuslaisista näin ajatteli 33, perussuomalaisista 26 ja demareista 19 prosenttia.

Gallupjohtajan asemasta huolimatta SDP:n äänestäjät eivät painottaneet puheenjohtaja Antti Rinteen kyvykkyyttä pääministeriksi. Eero Heinäluoman vaikutus demariäänestäjien puoluevalintaan oli samaa tasoa vuonna 2007.

Äänestäjien liikkuminen keskustan ja kokoomuksen välillä on riippuvainen hallitus–oppositio-asetelmasta.

11 prosenttia keskustaa vuoden 2015 eduskuntavaaleissa äänestäneistä oli neljä vuotta aiemmin äänestänyt kokoomusta.

Äänivirta ei kuitenkaan vienyt toiseen suuntaan. Kokoomuksen äänestäjistä vain kaksi prosenttia oli äänestänyt edellisellä kerralla keskustaa.

– Viime vaaleissa mittelö meni aika selkeästi keskustalle. Keskustahan oli silloin oppositiossa ja kokoomus pääministeripuolueena, Westinen toteaa.

Vuoden 2007 vaaleissa kokoomus puolestaan oli oppositiossa ja onnistui houkuttelemaan äänestäjiä pääministeripuolue keskustasta.

Silloin keskustasta kokoomukseen siirtyneitä oli 9 prosenttia ja neljä prosenttia vaihtoi kokoomuksen keskustaan.

Tällä vaalikaudella suunta on taas kääntynyt keskustasta kokoomukseen, Westinen kertoo.

– Se menee loogisesti, koska pääministerivastuu tuntuu kuluttavan.

Puolueuskollisuus on ikäkysymys.

– Mitä vanhempi ihminen, sitä tiukemmin on äänestänyt samaa puoluetta eduskuntavaaleissa, Westinen kiteyttää.

Noin neljäsosa äänestäjistä on äänestänyt aina samaa puoluetta. 75 prosenttia äänistä on ainakin jossain määrin alttiita kilpailulle.

SDP:n äänestäjien siirtyminen perussuomalaisiin vaaleissa 2011 oli puolestaan suurin yksittäinen äänisiirtymä 2000-luvun eduskuntavaaleissa.

– Nyt tiedetään, että virta on kääntynyt demareihin päin.

Westisen mukaan perussuomalaisten viimeaikainen virkoaminen on toisaalta merkki siitä, että duunareiden äänistä syntyy vielä kamppailu.

Pitkäsen ja Westisen mukaan politiikan henkilöitymistä ja ehdokaskeskeisyyttä liioitellaan usein.

Ehdokaskeskeinen äänestäminen ei ole lisääntynyt 2000-luvun vaaleissa.

Jo pitkään on ollut niin, että noin puolet suomalaisista pitää puoluetta ja puolet ehdokasta tärkeämpänä äänestettäessä.

Eroja on kuitenkin puolueittain. Rkp:n kieliasema näkyy vahvasti, heidän kannattajansa painottavat puolueen ensisijaisuutta.

Keskustaa äänestäneille puolueen merkitys on painottunut enemmän silloin, kun keskusta on ollut oppositiossa.

Kokoomus on vakiinnuttanut valta-asemansa Helsingissä, Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla.

Keskustan vahvojen alueiden painoarvo on sen sijaan laskenut. Vuoden 1995 vaaleihin asti puolue sai noin 40 prosenttia äänistään Vaasan, Oulun ja Lapin vaalipiireistä.

Vuoden 1999 vaaleista lähtien keskusta on saanut näistä piireistä 34,2–36,6 prosenttia äänistään.

– Keskusta ei nojaa mahdottomasti pohjoisen alueisiin, Westinen päättelee.

Usean maakunnan vaalipiireissä sopivan ehdokkaan löytäminen voi olla vaikeaa. Vaaleissa kun äänestetään yleensä oman maakunnan ehdokasta.

– Vaikka vaalipiirejä muutellaan, maakunta-ajattelu ei häivy mihinkään, vaan voi jopa korostua. Keskustan kansanedustaja Markku Rossi sai viime vaaleissa 98 prosenttia äänistään Pohjois-Savosta, Westinen kertoo.

Naiskansanedustajien määrällä keskustan eduskuntaryhmä ei voi kehuskella.

Naisten osuus on huomattavasti pienempi kuin heidän osuutensa oli vuoden 2015 vaalien ehdokaslistalla.

Prosentuaalisesti naiskansanedustajien ja -ehdokkaiden välinen erotus on keskustalla 11,2 prosenttia miinuksella.

Kokoomuksella se on 3,1 prosenttia miinuksella ja SDP:llä 14,6 prosenttia plussan puolella, eli demareilla on naisedustajia suhteessa enemmän kuin listalla oli naisehdokkaita.

Keskustan eduskuntaryhmässä sukupolvenvaihdos on vielä kesken. Se on ollut hidas prosessi, koska moni konkari palasi eduskuntaan vielä viime vaaleissa.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä on tapahtunut koko eduskunnan historiassa poikkeuksellisen nopea sukupolvenvaihdos. Vuonna 1955 tai sitä aiemmin syntyneiden kansanedustajien osuus on tippunut 77 prosentista 17 prosenttiin vuosien 2007–2015 aikana.

Vasemmistoliiton äänestäjäkunta on muuttunut samalla. Siinä korostuvat nyt nuoret, naiset, korkeasti koulutetut ja liberaalit äänestäjät.

Kisaa vaalipiirien viimeisistä paikoista pidetään usein tiukkana, mutta vuosien 2007–2015 eduskuntavaalien vertailu osoittaa, että viimeinen paikka on ratkennut alle 500 äänen erolla vain kuudessa tapauksessa neljästäkymmenestä.

Westisen mukaan viimeinen paikka ratkeaa noin yleensä noin kahdentuhannen äänen marginaalilla. Sen sijaan puoluelistan sisällä käydään usein hyvin tiukkoja kamppailuja, tutkija kertoo.

Puoluejärjestelmä on Pitkäsen ja Westisen mukaan muutoksessa. Entistä pienempi äänimäärä keskittyy kolmelle suurimmalle puolueelle eli SDP:lle, keskustalle ja kokoomukselle.

Vuodesta 2011 lähtien kolmen suurimman puolueen yhteenlaskettu ääniosuus on ollut alle 60 prosenttia, ja suurimman puolueen asemaan on riittänyt vain runsaan 20 prosentin kannatus.

Tätä ennen oli pitkään (1983–2007) niin, että kolme suurinta sai noin 65–67 prosenttia äänistä eduskuntavaaleissa ja suurimman puolueen ääniosuus oli vähintään reilut 23 prosenttia.