"Ei Suomen pitänyt olla tällainen maa" – Kansanedustaja järkyttyi: ihmisillä ei ole enää varaa leikkauksiin
Kansanedustaja Fatim Diarra (vihr.) varoittaa huolestuttavista seurauksista, jos pienituloisten sosiaali- ja terveysmaksuja korotetaan entisestään.
Diarran mukaan jo nykyiset maksut saavat pienituloisia ja sairaita perumaan tai siirtämään tarpeellisia leikkauksia.
Helsingin Sanomat uutisoi keskiviikkona, että Husin sairaaloissa perutaan leikkauksia, koska potilaat eivät pysty maksamaan kohonneita asiakasmaksuja.
Maksujen on tarkoitus nousta lisää ensi vuonna. Hallitus esittää erikoissairaanhoitoon uutta leikkaus- ja toimenpidemaksua, joka olisi enintään 264,10 euroa. Se on tarkoitus periä hoitopäivämaksun lisäksi.
Diarra vaatii hallitusta luopumaan uusista maksuista ja suojaamaan pienituloiset sellaisilta maksuilta, jotka estävät hoitoon pääsyn.
– Tarpeellisista leikkauksista ja operaatioista peräännytään jo nyt yksinkertaisesti siksi, ettei ihmisillä ole niihin varaa. Leikkauksia perutaan ja siirretään, koska ihmiset pelkäävät, etteivät pysty maksamaan sairaalamaksuja, Diarra sanoo tiedotteessa.
Kansanedustajan mukaan tilanne johtaa herkästi vain ongelmien pahenemiseen.
Hän huomauttaa, että hoitoon pääsy on Suomessa jo nyt Pohjoismaiden hitaimpia. Julkisuudessa on keskusteltu viime aikoina paljon myös siitä, että syöpädiagnoosit ja -hoidot viivästyvät.
– Hallitus aikoo nyt tehdä tilanteesta entistä pahemman, Diarra kummastelee.
Hänen mukaansa tilanne ei vastaa sitä mielikuvaa, jota moni on mielessään elätellyt suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta.
– Amerikkalaisista sairaalasarjoista tuttu tilanne alkaa olla yhä useammin totta myös Suomessa. Olemme pudistelleet päätämme kotisohvilla ja todenneet, että onneksi Suomessa ei tarvitse pelätä tällaista.
– En väitä, että tilanne olisi sama kuin Yhdysvalloissa. Mutta suunta on väärä. Ei Suomen pitänyt olla tällainen maa, Diarra sanoo.
Kansanedustajan mukaan hallituksessa ei tunnuta ymmärtävän, mitä asiakasmaksujen korotus tarkoittaa pienituloisen arjessa.
Hänen mukaansa maksujen nousu ei välttämättä ole suuri ongelma keskituloiselle, mutta pienituloisilla tilanne on toinen.
– Yli 260 euron lasku leikkauksesta ei ole sama asia työttömälle, eläkeläiselle tai pitkäaikaissairaalle kuin hyvin toimeentulevalle.
Hän huomauttaa, että Suomen asiakasmaksut ovat jo valmiiksi korkeita muihin Pohjoismaihin verrattuna.
– Nyt ei ole aika kilpailla siitä, miten suuria veronalennuksia rikkaille voidaan tehdä. Nyt on aika laittaa perusasiat kuntoon, jotta kansa voi hyvin. Sairas ihminen ei ole tuottava, ja hoitamatta jätetty sairaus tulee lopulta kalliimmaksi kaikille. Terveys on tuottavuuden perusta.