Suomen Lähi-idän instituutti lähti Libanonista sodan takia – nyt uudessa asemapaikassa Riadissa lentokenttä on huthien tulilinjalla
Suomen Lähi-idän instituutti siirtyi syksyn aluksi Saudi-Arabian pääkaupunkiin Riadiin, kun entinen asemapaikka Libanonissa oli keväällä muuttunut liian vaaralliseksi. Nyt sotatoimet ovat kiihtyneet myös Saudi-Arabiassa, ja viime aikoina Jemenin huthit ovat iskeneet toistuvasti Riadin lentokentälle.
Uutistoimisto AFP raportoi, että Riadissa kuultiin maanantaina räjähdyksiä.
– Uskon, että nämä räjähdysten äänet liittyvät ehkä siihen, että ilmapuolustus on aktivoitu ja torjuntaohjuksilla on pyritty torjumaan lentokenttää vastaan kohdistuneita iskuja, Suomen Lähi-idän instituutin johtaja Juha Mäkelä sanoo STT:lle.
Ilmauhasta tulee matkapuhelimiin varoitusviestit, joissa esimerkiksi kehotetaan pysymään sisätiloissa ja välttämään ulkona liikkumista niin kauan, kun hälytys on voimassa.
Iranin tukemat huthit ovat syksyn aikana vallanneet alueita Jemenissä ja uhanneet öljykuljetuksia Punaisellamerellä. Saudi-Arabia on ollut jo vuosia Jemenin hallinnon liittolainen sen konfliktissa huthien kanssa, mutta viime viikkoina Saudi-Arabia on ottanut näkyvämmän roolin huthien iskettyä Saudi-Arabiaan.
Saudi-Arabia on tukenut ilmavoimillaan Jemenin hallintoa iskuissa, joilla muun muassa on onnistuttu saamaan Bab el-Mandebin salmi takaisin Jemenin hallinnon käsiin, Mäkelä kertoo.
Huthit taas ovat iskeneet Riadin lentoasemalle ballistisilla ohjuksilla, risteilyohjuksilla ja drooneilla. Tähän mennessä tuhoisimmassa iskussa lauantaina toistakymmentä ihmistä kuoli ja satoja haavoittui.
– Saudi-Arabian viranomaiset ovat ilmoittaneet, että lentokenttä on suljettu ainakin lauantaihin saakka, Mäkelä sanoo.
Keskiviikkona Saudi-Arabia kertoi, että muutama ihminen oli loukkaantunut Riadissa, kun torjuttujen ohjusten osia putosi maahan.
Suomen Lähi-idän instituutin on tarkoitus viipyä Riadissa syyskauden ajan. Mäkelän mukaan Riadin alue on tällä hetkellä turvallinen ja kaupungista pääsee liikkumaan maareittejä pitkin.
Lentokenttäiskujen takia instituutti saattaa joutua perumaan tai siirtämään suunniteltuja kursseja, joihin olisi tarkoitus lennättää luennoitsijoita muun muassa Helsingistä.
Instituutti sijaitsee Suomen Riadin-suurlähetystön tiloissa, joten tilannetta seurataan yhdessä.
– Tietysti on valmius siihen, että jos tilanne pahenee, saamme henkilöstön pois täältä turvallisesti.
Esimerkiksi Yhdysvaltojen diplomaatit ovat yhä paikalla.
Ulkoministeriö kehottaa välttämään tarpeetonta matkustamista Saudi-Arabiaan, koska turvallisuus on heikentynyt merkittävästi.
Saudi-Arabia ei halua jäädä torjumaan huthien uhkaa yksin.
Saudi-Arabian on kerrottu pyytäneen apua Yhdysvalloilta huthien iskujen torjumiseksi. Mäkelä arvioi, ettei ennen Yhdysvaltojen marraskuun 3. päivän välivaaleja tapahdu suurempia käänteitä.
Sen jälkeen toimintalinjaan vaikuttaa tulos vaaleissa, joissa presidentti Donald Trumpin republikaanipuolueelle ennakoidaan tappiota.
Jos Yhdysvallat aloittaisi uuden kierroksen sotilasoperaatiossa Irania vastaan, riskinä on Mäkelän mukaan samanlainen kärjistyminen kuin keväällä, kun Iran ampui ohjuksia Persianlahden maihin.
Tähän mennessä tukea Saudi-Arabialle ovat tarjonneet Britannia ja Ranska. Saudi-Arabia, Turkki ja Pakistan solmivat heinäkuussa Mekan puolustussopimuksen, jonka myötä Saudi-Arabiassa on Pakistanin joukkoja.
– Turkki on aikeissa saada parlamentin hyväksynnän sille, että myös Turkki voisi lähettää omia joukkojaan tukemaan Saudi-Arabiaa.
Mäkelän mielestä alueen ulkopuolisten – myös Euroopan – on syytä turvata alueen rauhoittumista. Arabian niemimaata reunustavien Bab el-Mandebin salmen ja Hormuzinsalmen tilanne vaikuttaa suoraan talouteen ympäri maailman.
– Niin kuin on nähty öljykuljetusten estyessä, se vaikuttaa ihan suoraan Suomen bensiinin hintoihin, Mäkelä sanoo.
Mäkelän mukaan Saudi-Arabia on onnistunut torjumaan ballistisia ohjuksia kohtuullisesti myös ilman ulkopuolista tukea.
– Droonitorjunta on tietysti huomattavasti vaikeampaa, johtuen ihan siitä, että droonien pieni koko tekee paljon vaikeammaksi niiden havaitsemisen.
Mäkelä toivoo konfliktiin tulitaukoa ja ulkopuolista rauhanvälittäjää.
– Kiinallahan on paljon painoarvoa tällä alueella. Heillä varmaan olisi samaan tapaan kuin Yhdysvalloilla kyky painostaa osapuolia tulitaukoon.