Kansanedustaja: Ministerit puhuvat täysin ristiriitaisesti metsänomistajien korvauksista – "Heillä on oikeus saada selkeä vastaus"
Kansanedustaja Vesa Kallio (kesk.) penää hallitukselta selvyyttä sen suhtautumisesta metsien suojelusta maksettaviin korvauksiin.
Kallio sanoo tiedotteessaan, että ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkäsen (kok.) ja maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) kommentit valtion korvausvelvollisuudesta ovat keskenään täydessä ristiriidassa.
Mykkäsen julkisuudessa antamien kommenttien mukaan valtio ei maksa kaikesta suojelusta korvauksia maanomistajille. Essayah on puolestaan samaan aikaan todennut, että käypä korvaus maanomistajille laajoista velvoittavista suojavyöhykkeistä on perusteltu.
– Ensin ministeri Mykkänen käy keskustelua ohi metsänomistajien ja sopii suurten puunostajien kanssa vapaaehtoisista suojavyöhykkeistä ilman valtion korvaustoimia. Tätä näytelmää seurasi metsänomistajien kanssa katsomosta ministeri Essayah, Kallio kummastelee.
Keskustaedustajan mukaan kyseessä on metsänomistajien kannalta äärimmäisen suuri ja merkittävä asia niin taloudellisesti kuin periaatteellisesti.
Kallion mukaan on sanomattakin selvää, että Suomen hallituksella ei voi olla tällaisessa asiassa kuin yksi yhteinen kanta.
– Nyt tapaus liittyi jokihelmisimpukkaan, mutta hallituksen epäselvä linja herättää huolen siitä, onko jokin vastaava tilanne jatkossa mahdollinen, jossa metsänomistajien ohi sovitaan jälleen uusista rajoitteista, ja ilman korvausta. Metsänomistajilla on oikeus saada selkeä vastaus, mikä hallituksen kanta korvausvelvollisuuteen on heidän mailleen kohdistuvissa rajoitteissa, Kallio summaa.
Hän kertoo jättäneensä yhdessä muiden keskustalaisten edustajien kanssa asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle vastattavaksi.