Junaliikenne kulkee jälleen Tampereella
Tampereella sähköratavauriosta johtunut rautatieliikenteen keskeytys on ohi, kertoo Fintrafficin rataliikennekeskus.
Liikenne palautuu normaaliksi päivän aikana.
Junaliikenteen keskeytymisestä Tampereella tiedotettiin aamupäivällä hieman ennen puoli yhtätoista. Häiriö on aiheuttanut perumisia ja myöhästymisiä junaliikenteeseen.
Myös VR kertoo verkkosivuillaan junaliikenteen käynnistymisestä. VR pyytää matkustajia varautumaan myöhästymisiin.
Häiriön vuoksi rautatieliikenne oli aamupäivällä keskeytettynä Lempäälän Sääksjärven ja Tampereen Lielahden välisellä rataosuudella. Liikenne oli keskeytetty myös rataosuuksilla Oriveden ja Porin suuntaan Tampereella, rataliikennekeskuksesta kerrottiin STT:lle.
Sähkövetoisella kalustolla liikenne oli keskeytynyt täysin häiriön vuoksi. Hybridikalustolla varustettuja junia pystyttiin ajamaan dieselillä.