SDP:llä ei ole vielä kantaa ministeri Häkkästä koskevaan epäluottamuslauseeseen – Tuppurainen: Vierailu Israelissa oli "piste iin päälle"
SDP ei ole vielä tehnyt päätöstä siitä, onko puolue mukana esittämässä epäluottamusta puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok.).
Vihreät ja vasemmistoliitto esittävät Häkkäselle epäluottamusta tämän Israelin vierailun vuoksi.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Tytti Tuppuraisen mukaan asiasta on käyty keskusteluja puolueessa, mutta päätös tehdään myöhemmin ”asian edetessä”.
Tuppuraisen mukaan SDP haluaa katsoa hallituksen Lähi-idän politiikan kokonaisuutta.
– Sille on kyllä oppositiosta hyvin vaikea antaa luottamusta, Tuppurainen sanoi toimittajille eduskunnassa puolueen ryhmäkokouksen jälkeen.
Tuppurainen nosti esiin muun muassa sen, että Petteri Orpon (kok.) hallitus ei ole tunnustanut Palestiinan valtiota, vaikka presidentti Alexander Stubb oli siihen valmis. Tuppurainen totesi, että hallituspuolueet kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset irtisanoutuivat lausunnosta, jonka ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) allekirjoitti 12 maan kanssa Israelin siirtokuntien tuotteiden kauppapakotteista.
Häkkäsen tuore vierailu Israelissa tapaamassa maan puolustusministeriä Israel Katzia on Tuppuraisen mukaan ”piste iin päälle”.
– On epäselvää, oliko tälle koko ulkopoliittisen johdon tuki, ja koordinoitiinko vierailun sisältöä ja sen keskusteluja etukäteen.
Tuppuraisen mukaan on epäselvää, ovatko ministerit Häkkänen ja Valtonen samoilla linjoilla Suomen ulkopolitiikasta.
– Häkkänen ei ole kyennyt yksiselitteisesti antamaan tukeaan Valtosen toiminnalle täällä kotimaassa, ja on kyseenalaista, onko hän antanut sitä siellä Israelissa ollessaan.
– Tämän kaiken valossa on hyvin vaikeaa nähdä, että hallitus nauttisi ainakaan sosialidemokraattisen ryhmän luottamusta Lähi-itä -kysymyksessä, Tuppurainen summasi.
Häkkäsen mukaan syyskuun puolivälissä tapahtuneen työvierailun päätarkoitus oli varmistaa, että Suomi saa Israelilta tilaamansa Daavidin linko -ilmatorjuntajärjestelmän myös uusimmilla päivityksillä, joita Iranin ohjushyökkäykset ovat järjestelmään tuoneet.