IS: Pekka Haavisto yritti höllentää venäläisten viisumikäytäntöjä, vaikka EU-komissio vaati niihin tiukennuksia turvallisuusriskin vuoksi
Presidenttiehdokas Pekka Haavisto (vihr.) pyrki vuonna 2019 höllentämään venäläisten viisumikäytäntöjä, vaikka Euroopan komissio oli vaatinut Suomelta niihin tiukennuksia. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.
Haavisto toimi tuolloin ulkoministerinä.
IS kertoo, että EU-komission mukaan Suomen venäläismatkailijoita koskeneissa viisumikäytännöissä oli tuolloin puutteita, jotka aiheuttivat mahdollisen turvallisuusriskin. Puutteita komissio piti vakavina.
Komissio oli antanut Suomen viisumikäytännöistä 57 eri suositusta ja syyskuussa 2019 Suomi kiristi venäläisiä koskevia viisumivaatimuksiaan.
Suomi alkoi muun muassa vaatia venäläisiltä selvitystä matkasuunnitelmasta sekä palkkatiedoista. Aiemmin Suomi oli ollut ainoa Schengen-maa, joka ei ollut sellaisia liiteasiakirjoja vaatinut.
IS:n mukaan ulkoministeri Haavisto pyrki kuitenkin vielä aivan kalkkiviivoilla höllentämään venäläisten viisumivaatimuksia.
Lehti kertoo, että Haaviston mielestä Suomen olisi tullut noudattaa vaadittavien lisätietojen ja liitteiden suhteen niin joustavaa linjaa kuin Schengen-säädösten puitteissa on mahdollista.
Ulkoministeri ajautui asiassa vastakkain ulkoministeriön silloisen konsulipäällikön Pasi Tuomisen kanssa.
Kaksikon välejä hiersi myös al-Holin pakolaisleirillä olleiden suomalaisten palauttamista koskeva erimielisyys. Myöhemmin eduskunnan perustuslakivaliokunta piti Haaviston menettelyä al-Hol -kiistassa hallintolain ja ulkoasiainhallintolain vastaisena.
IS yritti viime viikolla kysyä Haavistolta venäläisten viisumikäytäntöjen höllentämisestä, mutta tuolloin Haavisto väitti, ettei muista asiasta mitään.
Tällä viikolla hän kuitenkin kommentoi lehdelle asiaa. Haavisto kiisti, että hän olisi ollut vesittämässä EU-komission esittämiä tiukennuksia.