Iran päivitti helmikuun kouluiskun kuolonuhrien määrän: 155 kuoli, joista valtaosa lapsia
Iran vahvisti tiistaina, että 155 ihmistä kuoli helmikuun lopulla iranilaiseen alakouluun tehdyssä iskussa. Aiemmin oli raportoitu ainakin 175 kuolonuhrista iskussa Minabin kaupungissa sijainneeseen tyttökouluun.
Valtaosa uhreista oli lapsia. Iskussa kuoli Iranin mukaan yli 70 poikaa ja lähes 50 tyttöä, valtion tiedotusvälineet kertoivat. Lisäksi iskussa kuoli opettajia ja lasten vanhempia sekä koulubussin kuljettaja ja koulun vieressä olleen klinikan työntekijä.
Iranin antamia tietoja ei ole voitu vahvistaa riippumattomasti, mutta isku kouluun tuomittiin maailmalla laajasti jo tuoreeltaan.
Aiemmin muun muassa New York Times on kertonut, että alustavien yhdysvaltalaisviranomaisten tutkimusten mukaan Yhdysvallat on syyllinen iskuun.
Isku tapahtui sodan alussa samaan aikaan kuin iskut Iranin vallankumouskaartin tukikohtaan koulun vieressä. Sekä New York Times että ihmisoikeusjärjestö Amnesty ovat kertoneet, että tutkimusten perusteella isku tehtiin Tomahawk-ohjuksella. Yhdysvallat on ainoa Tomahawk-ohjuksia käyttävä osapuoli sodassa.
Iskut siviilikohteisiin, kuten kouluihin, ovat sotarikos.