Esko Ahon pitämässä ahtisaarnassa korostui ihmisarvon ja oikeusvaltion kunnioittaminen – "Tämä on vähän alkanut unohtua"
Entinen pääministeri Esko Aho (kesk.) peräänkuulutti hiljaisen viikon ahtisaarnassaan koulutuksen merkitystä hyvän ja toimivan yhteiskunnan rakennusaineena.
Ahon pitämä ahtisaarna oli osa Helsingin Malmin seurakunnan järjestämää hiljaisen viikon tapahtumajaksoa, jossa tunnetut poliittiset päättäjät pitävät pääsiäistä edeltävän viikon perinteiset ahtisaarnat.
Virtuaalisena lähetetyssä tilaisuudessa luettiin Ahon saarnan pohjaksi Raamatusta päivän evankeliumi, jossa kerrottiin ylipappien pitämästä oikeudenkäynnistä Jeesusta vastaan.
Aho korosti, että suomalaisessa yhteiskunnassa sosiaalinen nousu on ollut mahdollista jokaiselle kouluttautumisen kautta. Kouluttautuminen on tarjonnut ihmisille väylän edetä elämässään niin pitkälle kuin haluaa, Aho muotoili.
Hänen mielestään Suomessa on kuitenkin merkkejä siitä, että näitä väyliä oltaisiin sulkemassa. Tarkemmin Aho ei näitä merkkejä määritellyt, mutta toteutuessaan ne olisivat Ahon mielestä suomalaiselle yhteiskunnalle kohtalokkaita.
Aho korosti puheessaan myös oikeusvaltion kunnioittamista. Hän painotti, ettei ole olemassa mitään niin hyviä tarkoitusperiä, joiden nojalla ihminen voisi asettua lain yläpuolelle.
– Tämä on vähän alkanut unohtua, Aho sanoi.
Entisen pääministerin mukaan Suomessa ei saa myöskään unohtaa sitä, kuinka tärkeää kansalaisten luottamus yhteiskunnallisia instituutioita kohtaan on. Suomessa tuo luottamus on perinteisesti ollut korkealla tasolla.
Tärkeimmäksi ahtisaarnansa viestiksi Aho määritteli kaikille jakamattomasti kuuluvan ihmisarvon.
Aiheesta puhuessaan Aho kertoi esimerkin mieleltään järkkyneestä sedästään Erkistä, joka asui Ahon lapsuuskodin yläkerrassa 1950- ja 1960-luvuilla.
Ahon mukaan Erkki-setä ei ollut täysin työkykyinen, mutta hänellä oli silti oma tärkeä paikkansa pienessä keskipohjalaisessa kyläyhteisössä.
– Hän oli aina mukana, kun kylällä tarvittiin työvoimaa ja hän istui aina samassa pöydässä kuin muutkin, Aho korosti.
Erkki-sedän tarina osoittaa Ahon mukaan sen, että yhteiskunnassakin jokaiselle ihmiselle kuuluu samanlainen ihmisarvo.
Aho oli valinnut saarnaansa edeltäväksi lauluksi Veikko Lavin kappaleen Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Sen hän kertoi muistuttavan usein Erkki-sedän elämästä.
Malmin seurakunnan järjestämiä ahtisaarna-tilaisuuksia isännöi keskustan entinen puoluesihteeri, pappi Timo Laaninen.
Maanantaina ahtisaarnan piti vihreiden europarlamentaarikko Heidi Hautala. Keskiviikkona vuorossa on SDP:n europarlamentaarikko Eero Heinäluoma.
Aho toimi Suomen pääministerinä vuodesta 1991 vuoteen 1995. Keskustan puheenjohtaja hän oli 1990–2002.
Juttua korjattu 31.3. klo 12:25. Aho varttui keskipohjalaiskylässä, ei eteläpohjalaiskylässä niin kuin ensin kerrottiin.