Huippututkijoiden kuolemat ja katoamiset herättävät kysymyksiä Yhdysvalloissa
Yhdysvalloissa on viime vuosina kadonnut tai kuollut ainakin kymmenen tutkijaa, joilla on ollut pääsy kansallisesti arkaluotoiseen tieteelliseen tietoon. Tapaukset ovat olleet villien spekulaatioiden kohteena, mutta nyt myös viranomaiset liittovaltion korkeimmalla tasolla ovat ryhtyneet tutkimaan asiaa.
Valkoinen talo, useat liittovaltion virastot ja kongressin jäsenet ovat ilmoittaneet tarkastelevansa lähemmin, löytyykö noin kymmenen tapauksen väliltä yhteyksiä. Asiasta kirjoittavat muun muassa CNN, USA Today ja BBC.
Listalla ovat esimerkiksi MIT-yliopiston professorina toiminut ydinfyysikko, joka ammuttiin kuoliaaksi asuntonsa ulkopuolella Massachusettsissa, Yhdysvaltain ilmavoimien tutkimuslaboratoriota johtanut entinen ilmavoimien kenraali, joka katosi kotoaan New Mexicossa, sekä Nasassa työskennellyt ilmailuinsinööri, joka katosi vaellusretkellä Los Angelesissa.
Mukana on myös huippututkimusta tekevän Los Alamosin kansallisen laboratorion työnjohtaja, joka katosi jäljettömiin. Los Alamosissa suunniteltiin Manhattan-projektin aikana maailman ensimmäisen ydinase.
Republikaanien kongressiedustajat James Comer ja Eric Burlison ovat sanoneet tutkivansa tapauksia, joissa kadonneilla tai kuolleilla henkilöillä on ollut pääsy ydinfysiikan tai avaruusteknologian kaltaiseen arkaluonteiseen tieteelliseen tietoon.
Eri medioiden raportit viittaavat siihen, että kuolemantapausten ja katoamisten välillä on ”mahdollinen synkkä yhteys”, Comer ja Burlison sanoivat kirjeissään energiaministeriön, puolustusministeriön, liittovaltion poliisin FBI:n ja Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan johtajille.
FBI sanoo ”johtavansa ponnisteluja kadonneiden ja kuolleiden tiedemiesten välisten yhteyksien etsimiseksi” ja lisää, että se ”tekee yhteistyötä energiaministeriön, sotaministeriön sekä osavaltion… ja paikallisten lainvalvontakumppaneidemme kanssa vastauksien löytämiseksi”.
Nasa koordinoi toimiaan tapauksia tutkivien virastojen kanssa, mutta ”tällä hetkellä mikään Nasaan liittyvä ei viittaa kansalliseen turvallisuusuhkaan”, tiedottaja Bethany Stevens sanoi 20. huhtikuuta.
Burlisonin ja Comerin mukaan kuolemat ja katoamiset alkoivat Michael David Hicksistä vuonna 2023. Nasan Jet Propulsion -laboratoriossa lähes 25 vuotta työskennelleen Hicksin kuolinsyytä ei ole paljastettu.
Kaksi viimeisintä tapausta ovat vuodelta 2026.
Liittovaltion hallinnon huomio tapauksia koskien heräsi viikkoja kestäneen verkkospekulaation ja laajan mediahuomion jälkeen.
Valkoisen talon lehdistösihteeri Karoline Leavitt sanoi 17. huhtikuuta, että hallinto tekee yhteistyötä ”asianmukaisten” virastojen ja FBI:n kanssa ja vakuutti, että ”kaikki kivet käännetään”.
Presidentti Donald Trump on todennut, että tapaukset saattavat olla sattumanvaraisia.
– Toivottavasti se on, en tiedä, sattumaa tai miksi sitä halutaankaan kutsua, Trump sanoi viime viikolla kertoen toimittajille olleensa asiaa käsitelleessä kokouksessa.
– Mutta osa heistä oli erittäin tärkeitä ihmisiä, ja aiomme tarkastella asiaa lähiaikoina, hän totesi.