HBL: Itä-Uudenmaan kunnat sopineet keskenään sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden palkoista
Itä-Uudenmaan kunnat ovat sopineet keskenään sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden palkoista, uutisoi Hufvudstadsbladet.
HBL:n mukaan Itä-Uudenmaan kunnissa on sovittu, että sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden palkat pidetään samoina eikä niillä kilpailla hyvinvointialueeseen siirtymiseen saakka.
– Olemme keskustelleet palkoista ja siitä, kuinka voimme pitää ne samalla tasolla niin, että palkka ei olisi syy vaihtaa työpaikkaa, sanoi Porvoon sosiaali- ja terveysjohtaja Ann-Sofie Silvennoinen HBL:n mukaan.
Ammattijärjestö Talentia epäilee, että kyseessä voisi olla palkkakartelli.
Talentian mukaan sopimisen taustalla on työntekijöiden siirtyminen lähitulevaisuudessa hyvinvointialueiden palvelukseen kuntien sijasta.
– Samaan aikaan, kun kunnissa huudetaan suureen ääneen sosiaalityöntekijäpulaa, meillä on iso määrä kuntia, joita epäillään sosiaalityöntekijöiden palkkakartellista. Olen tyrmistynyt, vaikka huhuja näistä kartelleista olemme toki kuulleet, sanoo Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio tiedotteessa.
Talentian mukaan mahdollinen palkkakartelli rajaa työvoiman vapaata liikkuvuutta. Jos palkkojen kilpailukielto varmistuu, Talentia kertoo vievänsä asian eteenpäin ja tutkituttavansa sen lainmukaisuuden.