Kampanja: Haaviston rahankeräys lähtenyt hyvin käyntiin
Presidentinvaalit
Vihreiden tukema valitsijayhdistyksen presidenttiehdokas Pekka Haavisto on kerännyt uutta vaalirahaa jo reilut satatuhatta euroa. Haaviston kampanja kertoo viestipalvelu X:ssä, että lahjoituksia on vyörynyt eilen ja tänään.
Haaviston kampanja sai presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen loppuun mennessä kerättyä miljoonan euron vaalikassan, mikä oli myös kampanjan tavoite.
Toiselle kierrokselle päässyt Haavisto sanoi kuitenkin eilen ensimmäisen kierroksen tuloksen jälkeen, että rahat olivat lopussa.
Kampanja kertookin tarvitsevansa vaalien toista kierrosta varten noin 500 000 euroa lisää rahaa. Kampanjan verkkosivuilla olevan lahjoitusmittarin perusteella summasta oli reilut 130 000 euroa kasassa maanantaina alkuiltapäivästä.