Fennovoiman rukkasia Rosatomille kiiteltiin laajasti – kokoomuksen Mykkänen toivoi Suomeen uutta ydinvoimalaa ei-venäläisellä teknologialla ja rahoituksella
Fennovoiman päätös purkaa sopimus Rosatomin kanssa keräsi yksituumaisen myönteisiä kommentteja suomalaisilta politiikoilta.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) piti tviitissään päätöstä selkeänä.
– Omistajien ratkaisuun on syytä olla tyytyväinen. Projektin eteenpäin vieminen olisi ollut käytännössä mahdotonta. Arvioimme ministeriössä ratkaisun vaikutuksia viranomaisnäkökulmasta.
Ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari (vihr.) totesi, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli viimeinen niitti.
– Energia on ollut jo pitkään Putinin valtapolitiikan väline. Venäjän raaka sota vei viimeisenkin pohjan yhteistyöltä, jota ei olisi pitänyt alun alkaenkaan aloittaa, Kari tviittasi.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen oli tyytyväinen Fennovoiman päätökseen ja toivoi, että Suomeen syntyisi uusi ydinvoimala ei-venäläisellä teknologialla ja rahoituksella.
– Seuraava oikea päätös olisi tarjota vahvalle suomalaiselle tai länsimaiselle toimijalle mahdollisuus hakea periaatelupa uuden ydinvoimalan rakentamiseksi. Voimala voisi nousta Hanhikiven perustusten päälle mutta myös muualle, esimerkiksi Loviisaan. Varmaa on, että tarvitsemme lisää puhdasta sähköä, Mykkänen sanoi tiedotteessa.
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) olisi pysäyttänyt pelin jo kauan sitten.
– RKP:n kansanedustajista 8/9 äänesti tätä projektia vastaan 2014, ja olin yksi heistä, Henriksson muistutti tviitissään.
Myös vanhempainvapaalla oleva vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo piti uutista tärkeänä.
– Irtautuminen Venäjän valtapolitiikasta etenee. Energiapolitiikka on turvallisuuspolitiikkaa, Ohisalo tviittasi.
Pitkään Venäjän valtapolitiikkaa kritisoinut EU-parlamentaarikko Heidi Hautala (vihr.) totesi vuorostaan, että ratkaisu oli väistämätön.
Uutinen herätti huomiota myös ulkomailla. Päätöksen uutisoivat muun muassa brittiläiset Financial Times ja Guardian, ranskalainen Le Figaro, sekä useat pohjoismaiset tiedotusvälineet.