Euroopan unionissa halutaan säännöt tekoälyn käytölle – Euroopan parlamentti äänestää kannastaan
Euroopan parlamentti äänestää keskiviikkona Strasbourgissa kannastaan tekoälyn käyttöä säänteleväksi asetukseksi. Asetuksella on tarkoitus tehdä luokittelu, jonka avulla tekoälyä käytettäisiin eettisesti.
Tarkoituksena on jakaa tekoälyn käyttömahdollisuudet kolmeen ryhmään sen käytön riskialttiuden perusteella.
Vähäriskisimmässä luokassa tekoälyn käyttö olisi vapaata, enemmän riskejä sisältävässä luokassa tekoälyn käyttämisestä pitäisi ilmoittaa sen kohteena olevalle henkilölle ja kaikkein riskipitoisimmassa luokassa tekoälyn käyttö olisi kokonaan kiellettyä.
Kiellettyä olisi muun muassa ihmisten luokittelu arkaluontoisten ominaisuuksien perusteella.
Näin olisi määrä välttää esimerkiksi pisteytysjärjestelmät, joiden perusteella tekoäly luokittelisi ihmisen ja rajaisi hänen mahdollisuuksiaan muun muassa taustan ja lähtökohtien perusteella.
Sääntelyn viemiseksi maaliin Euroopan parlamentin on löydettävä yhteinen näkemys sen lopullisesta muodosta unionin jäsenmaiden kanssa.
Keskiviikkona parlamentti äänestää omasta neuvottelukannastaan.