Essee: Dynaaminen Yhdysvallat repii kuilua kangistuneeseen Eurooppaan
Suomessa ja Euroopassa Yhdysvaltojen politiikan uutisointi on keskittynyt pitkään entisen presidentin Donald Trumpin ja häneen liittyvien toistuvien erilaisten epäselvyyksien ympärille.
Viimeisen puolen vuoden aikana palstatilaa ovat täyttäneet myös yliopistojen pro-Palestiina mielenosoitukset. Kaiken kaikkiaan uutisointi on lähes aina negatiivisesti värittynyttä. Kaikki edellä mainitut ilmiöt ovat tärkeitä, mutta uutisoinnin huomio kannattaisi kiinnittää myös amerikkalaisen talouden ja yhteiskunnan dynaamisuuteen ja kykyyn uudistua.
Ranskalainen valtiotieteilijä Alexis de Tocqueville julkaisi vuosina 1835 ja 1840 yhden valtio-opin kautta aikojen merkittävimmistä teoksista: Kaksiosaisen Demokratia Amerikassa.
Teoksessaan de Tocqueville analysoi perinpohjaisella tarkkuudella nuoren vasta alle seitsemän vuosikymmentä vanhan tulevan supervallan yhteiskunnallisen ja valtiollisen DNA:n perusteet. Se millainen yhteiskunta ja valtio Yhdysvallat tänäkin päivänä on heijastaa edelleen kiinnostavasti De Tocquevillen ajatuksia.
Perinteisesti amerikkalaisia luonnehditaan Euroopassa usein enemmän tai vähemmän itseriittoisina ihmisinä. Eurooppalaisten mielestä amerikkalaiset kuvittelevat itsestään ja maastaan suuria. Jo Tocqueville huomio aikoinaan Amerikan matkoillaan saman ilmiön tai paremminkin luonteenpiirteen.
Tocquevillen mukaan amerikkalaiset näyttäytyivät usein pelottomina ja itseensä horjumattomasti uskovina ihmisinä, joilla oli vahva usko omiin kykyihin ja voimiin pärjätä ja menestyä elämässään.
Alexis de Tocqueville alleviivasi erityisesti amerikkalaisten yrittäjyyttä. Amerikkalaisilla oli lähes loputon usko siihen, että he olivat kykeneviä suunnittelemaan ja toteuttamaan millaisen hankkeen tahansa.
Vaikka hankkeella olisi suora yhteys yhteiskunnan hyvinvointiin, amerikkalaisen mieleen ei juolahtanut koskaan ajatus kääntyä viranomaisen puoleen hankkeen menestyksen varmistamiseksi.
Jos voimavarat eivät jostain syystä riittäisi amerikkalainen toimija informoi lähiympäristöään ja pyrki julkisen vallan sijaan kutsumaan ja tukeutumaan kanssaihmisiin.
Oleellista koko toiminnassa on siten amerikkalaisten kyky kamppailla kaikin voimin kaikkia mahdollisia esteitä vastaan.
Tocqueville huomauttaa edelleen, miten yksittäisen pienen amerikkalaisen toimijan menestys erityisesti jonkin hankkeen alkuvaiheessa voi jäädä vaatimattomaksi, verrattuna tilanteeseen, jossa esimerkiksi julkinen sektori tai valtio toteuttaisi saman asian. Lopputulos on kuitenkin tässäkin suhteessa oleellisin: Pidemmän päälle on selvää, että kaikkien yksityisten hankkeiden yhteistulos ylittää reilusti sen, mihin valtio tai julkinen sektori koskaan pystyisi.
Yhdysvaltojen taloushistoria on täynnä esimerkkejä edellä mainituista saavutuksista, joihin tekstissä palataan myöhemmin tarkemmin.
Eurooppalaisin silmin katsottuna Yhdysvallat ja koko anglosaksinen maailma (USA, Kanada, Australia, Uusi-Seelanti, Iso-Britannia), näyttäytyvät usein kovana ja äärimmäiseen kilpailuun viritetyltä yhteiskunnalta.
Maanosassamme ajatellaan usein, että anglosaksisessa maailmassa ihmisen arvo ja merkitys määräytyvät hänen kulloisenkin menestyksensä, työuran ja ammatin perusteella. Erityisesti Yhdysvalloissa yhteiskunnan heikompiosaiset nähdään usein ihmisinä, jotka ovat usein kroonisissa vaikeuksissa ja lähes heitteillä.
Pienituloiset kansalaiset puolestaan joutuvat sinnittelemään jopa useamman työsuhteen parissa edes selvitäkseen elämässään. Tämä on myös perinteinen poliittisen vasemmiston ja vasemmistolaisen tutkijaeliitin esittämä kritiikki ja luotu kuva Yhdysvaltoja vastaan.
Amerikkalaisen ja anglosaksisen yhteiskunnan suhteen edellä kuvatut lieveilmiöt ovat toki usein myös totta. Toisin kuin Euroopassa, yhteiskunnallinen, sivistyksellinen ja koulutuksellinen eriarvoisuus on ollut erityinen ongelma erityisesti Yhdysvalloissa.
Kuitenkin huomattavasti kiinnostavampaa ja tulevaisuuden kannalta tärkeämpää olisi pohtia sitä: Mitä Eurooppa voisi oppia Yhdysvalloilta ja myös laajemmin anglosaksiselta maailmalta talouden ja yhteiskunnallisen dynamiikan suhteen?
Kiistämätön fakta viimeisten vuosikymmenten aikana on ollut se, että valtiovetoisuuteen ja sääntelytalouteen vahvasti uskova Eurooppa on jäänyt ratkaisevasti jälkeen Yhdysvalloista. Pelkästään amerikkalaisten GAFA-teknojättien (Google, Apple, Facebook, Amazon), Microsoftin, Teslan ja lukemattomien muiden yritysten tuotteet ja markkina-asema ovat omilla liiketoiminta-alueillaan ylivertaisia eurooppalaisiin kilpailijoihin verrattuna.
Amerikkalaisten teknologiajättien menestyksestä kertoo konkreettisesti ja parhaiten luonnollisesti saavutetut liiketoiminnalliset tulokset. Liikevoitot ovat olleet usein jopa suurempia kuin monien eurooppalaisten valtioiden vuosittaiset budjetit. Applen viime vuoden liikevoitto oli esimerkiksi 96 995 miljoonaa dollaria. Verkkokauppa ja monialayhtiö Amazonin vuoden 2023 tulos oli niin ikään voitollinen. Yritys takoi voittoa peräti 36,9 miljardia dollaria.
Vertailun vuoksi sanottuna Suomen vuoden 2024 valtion budjetin loppusummaksi esitettiin 87,9 miljardia euroa, jossa alijäämää oli 11,5 miljardia euroa.
Myös talouden suuressa kuvassa Yhdysvaltojen ja Euroopan välinen ero on kasvanut edelleen Yhdysvaltojen eduksi. Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä USA:n tuottavuus nousi 2,6 prosenttia ja EU:n vastaavasti laski 1,2 prosenttia.
Tulos on jähmettyneen Euroopan lähitulevaisuuden kannalta huolestuttava. EU:n talouden tuottavuuden heikko kehitys ei ole ollut mitenkään poikkeuksellinen lukema, vaan pikemminkin pitkään jatkunut trendi. EU on siten jäämässä jälkeen Yhdysvalloista kansainvälisessä niin kilpailussa, kilpailukyvystä, kuin investoinneissa.
Euroopassa riittää vuodesta toiseen paljon puhetta ja toiveita siihen, miten ”sisämarkkinoiden pyörät ovat saatava liikkeelle”. Samaan aikaan monet valtiot kamppailevat kuitenkin jo pelkästään omien sisäisten ongelmiensa kanssa.
Euroopassa ja EU:ssa uskotaan edelleen markkinavoimien ja markkinatalouden mekanismien sijaan valtiovetoisuuteen ja EU:n luomaan vipuvoimaan. Tässä on merkittävä ero Yhdysvaltoihin. Toisin kuin Euroopassa, Yhdysvalloissa liittovaltion ja osavaltion roolit ovat lähtökohtaisesti rajoittuneet enemmän toimivan infrastruktuurin ja vakaan toimintaympäristön luomiseen.
Myös Euroopasta tuttu varsinainen valtio-omistajuus on erityisesti Yhdysvalloissa koettu aina vieraaksi asiaksi ja ilmiöksi.
Euroopan ongelmia syventää väestön ikääntyminen ja maahanmuuttajien usein puutteellinen kyky integroitua työmarkkinoille ja laajemmin yhteiskuntaan. Yhtälö ei toimi lainkaan niin hyvin, kuin se on toiminut Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
Useita Euroopan valtioita rasittaa myös krooninen työttömyys ja ainakin osittain sopivan työvoiman saatavuus. Yhdysvalloissa ei ole vastaavia rakenteellisia ongelmia, koska yhteiskunnan kivijalka on vetovoimassa, työssä, yrittämisessä ja riskinotossa. Edellä mainitun asetelman vuoksi, taloudessa on dynamiikkaa joka näkyi viimeksi myös siinä, miten nopeasti Yhdysvallat toipui finanssikriisistä toisin, kuin Eurooppa ja EU.
Euroopan ongelmia syventää edelleen myös maanosan teknologian jälkeenjääneys. Keinoälyssä ja koneoppimisessa, joka on (Machine Learning, ML) yksi tekoälyn osa-alue, Eurooppa on Yhdysvaltoja jäljessä vähintään kaksi vuosikymmentä.
Koneoppiminen on kiinnostava ja tärkeä osa teknologista kehitystä, koska se antaa tietokoneille kyvyn oppia automaattisesti ilman nimenomaista ohjelmointia. Koneoppimisessa tietokoneet käyttävät tilastollisia menetelmiä ja algoritmeja tunnistamaan kaavoja ja yhteyksiä datasta ja soveltamaan näitä kaavoja uuteen dataan ennustamiseksi tai päätöksentekoon. Ei siis ole ihme, että keinoälyä ja koneoppimista on rinnastettu usein kirjapainotaidon ja radion keksimiseen asti.
Kuvaavaa eurooppalaisten poliitikkojen saamattomuudelle on ollut se, että keinoälystä ja koneoppimisesta ei vieläkään käydä riittävää poliittista keskustelua.
Jos keskustelua ylipäätänsä käydään, keskustelu ankkuroituu keinoälyn kehityksen regulointiin ja sen jarruttamiseen. Luotu tilanne muodostuu siten hyvin ongelmalliseksi, koska Kiina, Yhdysvallat ja Venäjä eivät tule asettamaan omalta osaltaan rajoituksia keinoälyn kehittämiselle.
Eurooppa jää tässä suhteessa jälleen kerran yksin ja jää samalla myös jälkeen alan kehityksestä. Toimialan ongelmaa syventää edelleen se, että eurooppalaiset yritykset ovat aivan liian pieniä haastamaan amerikkalaisia kilpailijoitaan ja jo nyt syntynyttä takamatkaa on oikeastaan mahdoton kuroa enää umpeen.
Nyt eroa Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä kasvatetaan nyt myös Euroopasta tutulla amerikkalaisella valtiokapitalismilla. Presidentti Bidenin hallinnon kilpailua käytännössä vääristävä politiikka vaikeuttaa entisestään esimerkiksi ranskalaisten automerkkien kilpailukykyä maailman suurimmilla automarkkinoilla.
Ranskalaiset autot ovat siten kalliimpia, kuin amerikkalaiset ja tämä on luonnollisesti aiheuttanut kitkaa presidentti Bidenin ja Ranskan presidentin Emmanuel Macronin välille.
Bidenin politiikan yhdistelmässä kohtaavat siten kiinnostavalla tavalla maailman parhaimpien ja arvokkaimpien yritysten tuotteiden laatu ja nyt harjoitettava politiikka. Huomionarvoista syntyneessä tilanteessa on kuitenkin marssijärjestys. Kun Euroopassa vielä yritetään vasta miettiä ja luoda uusia kasvun moottoreita ja yrityksiä, USA on luonut ne jo kauan aikaa sitten ja menee nyt siten menojaan.
Aivan oleellista on muistaa se, että kaikki edellä mainitut jättiyritykset ovat olleet toiminnassa jo vuosikymmeniä. Yritysten menestyksen myötä on selvää myös se, että niiden poliittinen vaikutusvalta kasvaa jatkossa edelleen. Kaikkien edellä mainittujen amerikkalaisten yritysten menestys näkyy lopulta syntyneissä työpaikoissa, innovaatioissa ja lopulta talouskasvussa.
Eurooppalaiselle sivistykselle ja tutkimukselle pitkäaikainen takaisku on ollut myös maanosan yliopistojen menestys. Maailman parhaimmat yliopistot ovat vuosittaisen Shangain listan mukaan aina amerikkalaisia. Eurooppalaisista yliopistoista vain Oxford ja Cambridge kykenevät kamppailemaan amerikkalaisia kilpailijoitaan vastaan. Edellä mainittu asetelma näkyy myös Nobel-palkittujen tutkijoiden taustoissa. Nobelistit tulevat lähes poikkeuksetta joistakin Yhdysvaltojen huippu yliopistoista.
Kun amerikkalaisten yritysten ja talouden menestystarinoita tarkastellaan lähemmin, voidaan löytää viitteitä ja yhtymäkohtia Tocquevillen huomioihin aina 1840-luvulta lähtien.
Jokaisen edellä mainitun suuryrityksen taustalta löytyy valtiotoimijuuden sijaan aina yksittäinen yrittäjä. joka on saattanut aloittaa uransa kirjaimellisesti omasta autotallistaan.
Näin uransa aloitti mm. logistiikkajätti Amazonin perustaja Jeff Besos. Yliopisto-opiskelija Marc Zuckerberg perusti puolestaan puolivahingossa kampuksellaan Facebookin. Aktiivisesta ja lahjakkaasta maahanmuuttajasta puolestaan hyvänä esimerkkinä toimii Space X:n ja Teslan perustaja Elon Musk.
Kuitenkin on aivan oleellista huomioida myös se, että vain harvoista amerikkalaisista yrittäjistä tulee lopulta miljonäärejä. Oleellisinta sen sijaan on se dynamiikka, jonka amerikkalainen yksityinen sektori tuottaa yhteiskuntaan mm. työpaikkojen ja erilaisten innovaatioiden muodossa ja josta lopulta hyötyy koko USA.
Tocquevillen varhainen huomio siitä, miten pitkällä aikajänteellä kaikkien yksityisten hankkeiden yhteistulos ylittää reilusti sen, mihin valtio koskaan pystyisi, on siten amerikkalaisessa taloushistoriassa realisoitunut säännöllisesti. Kaikki edellä kuvatut esimerkit vahvistavat siten Tocquevillen havainnot: amerikkalaiset ovat aina olleet pelottomia ja itseensä uskovia ihmisiä, joilla on vahva usko kykyynsä menestyä ja pärjätä.
Kaikkeen edellä mainittuun viitaten, eurooppalaisten kannattaisi siten monellakin tasolla asemoida itsensä uudelleen suhteessaan Yhdysvaltoihin.
Amerikkalaisten silmissä vanha manner näyttäytyy harmaana, staattisena ja saavutetuista eduistaan tinkimättömänä maanosana, jossa työn ja ahkeruuden arvostus ei ole enää muodissa.
Viime kädessä talouden ja yhteiskunnan staattisuudesta kärsivät kaikki eurooppalaiset valtiot. Eurooppa on menettänyt jo kauan aikaa sitten kykynsä uudistua ja kehittyä ajan vaatimusten mukaisella tavalla.
Ongelmien juurisyy löytyy peilistä ja ongelmista on täysin turhaa syytellä Donald Trumpia tai Joe Bidenia. Euroopan on siten korkea aika keksiä itsensä uudelleen.
Pekka Väisänen on yhteiskuntatieteiden tohtori.