Vuoden pakolaisiksi valittiin kaksi tamperelaista
Lama Kourdi ja Aladdin Delli on valittu vuoden pakolaisnaiseksi ja -mieheksi.
Suomen Pakolaisapu julkisti valinnat maailman pakolaispäivänä. Niillä on tarkoitus muistuttaa vasten tahtoa kotinsa jättäneiden tilanteesta.
Sekä Kourdi että Delli ovat paenneet Suomeen Syyriasta, jonka sisällissota on riehunut yli 11 vuotta. Sisällissodan vuoksi on joutunut pakenemaan YK:n arvion mukaan jo 6,6 miljoonaa ihmistä.
Kourdi saapui Suomeen 2015 ja viimeistelee parhaillaan sosionomiopintojaan. Hän työskentelee varhaiskasvatuksessa ja pitää maahanmuuttajanaisille kerhoa, jonka tarkoituksena on kertoa heille heidän omista oikeuksistaan.
2019 Suomeen tullut Delli auttaa vapaaehtoisprojektissa toisia maahanmuuttajia. Puheterapeuttina hän opettaa suomen kielen ääntämistä toisille maahanmuuttajille ja tekee aiheesta myös Youtube-videoita.
Molemmat asuvat nykyään Tampereella.