EM-sankari Wilma Murto kertoo ratkaisevasta hetkestä: "Jarno kysyi, haluatko kultaa"
Münchenin olympiastadion kuuluu lähtemättömällä tavalla suomalaiseen yleisurheiluhistoriaan. Vuoden 1972 olympialaisissa Lasse Viren, Pekka Vasala ja Tapio Kantanen juoksivat Suomelle arvokilpailumitaleja. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Janne Holmen saapui maratonin maaliin Euroopan mestarina, Heli Koivula loikki EM-hopeaa ja Mikaela Ingberg heitti keihään EM-pronssia.
Myöhään keskiviikkoiltana yksi huomion keskipisteistä oli seiväshyppääjä Wilma Murto, joka saavutti EM-kultaa vakuuttavalla tavalla. Hän kohotti kolmesti Suomen ennätystään ja vei sen lukemiin 485.
Murrolla oli paikalla sankka joukko kotimaisia kannustajia.
– Ei puoli sukua vaan koko suku, Suomen lippuun kietoutunut Murto jutteli stadionin uumenissa.
Myös 11:nneksi sijoittunut Elina Lampela ihasteli tunnelmaa.
– Ihan uskomatonta. Tuntuu, kuin olisin jossain unessa.
EM-kilpailuilla on hulppeat puitteet, jotka täyttää äänekäs ja urheilua arvostava saksalaisyleisö. Suomen lisäksi useista muistakin maista on saapunut kisavieraita, joilla on silmää hienoille urheilusuorituksille.
Murron kuvailema flow-tila alkoi korkeudessa 465. Seiväshyppypaikan lähellä ollutta kaarretta kansoitti mylvivä ihmismeri.
– Screenin alla iso läjä Murtoja, mestari kertoi.
Tärkeä merkitys stadionilla oli myös valmentaja Jarno Koivusella, joka kannusti Murtoa tavoittelemaan mitalin varmistelun sijaan kultaa ja korkeuksia, joita hän ei ollut aiemmin ylittänyt.
– Jarno kysyi haluatko kultaa. 470 hyppääminen olisi ollut mitalin varmistelua.
Murto siirtyi korkeuteen 475 ja nostatti rimaa vielä kahdesti. Hän pysyi yllättävän tyynenä, kun ensin varmistui mitali ja sitten sen väri.
– Ajattelin, että pilaan kisan, jos alan tuulettaa 465 jälkeen.