Australiassa pidätettiin seitsemän teiniä laajoissa terrorismiratsioissa – epäillään iskun suunnittelusta
Australiassa poliisi on pidättänyt seitsemän teini-ikäistä laajassa terrorisminvastaisessa operaatiossa. Seitsikon kiinniottoon johtaneissa ratsioissa eri puolilla Sydneytä oli mukana yli 400 poliisia.
Poliisin mukaan ryhmä saattoi suunnitella jonkinlaista iskua. Poliisin edustajan Dave Hudsonin mukaan ryhmän jäsenten tehostettu valvonta toi esiin niin hälyttäviä seikkoja, että poliisin oli pakko toimia heti.
– Heidän käytöksensä sai meidät uskomaan, että jos he päättäisivät ryhtyä iskuun, emme pystyisi estämään sitä. Tutkinnan perusteella uskoimme, että isku olisi todennäköinen, Hudson perusteli.
– Pidimme riskiä liian suurena, hän jatkoi.
Pidätetyt ovat 15–17-vuotiaita.
Australian liittovaltion poliisin terrorisminvastaiseen toimintaan erikoistuneen Krissy Barrettin mukaan ryhmään kuuluvat ”jakoivat samanlaisen väkivaltaisen ääri-ideologian”. Barrett kuitenkin myönsi, ettei poliisi ole toistaiseksi löytänyt todisteita mahdollisen suunnitellun iskun kohteesta tai ajasta.
Viime viikon maanantaina poliisi pidätti teini-ikäisen pojan, jota epäillään neljän ihmisen haavoittamisesta veitsi-iskussa assyrialaiseen kirkkoon Sydneyssä samana päivänä. Poliisi kertoi myöhemmin pitävänsä pojan epäiltyä hyökkäystä kirkkoon terroritekona.