Australiassa hyökkäys ostoskeskuksessa, useita ihmisiä kuollut
Australiassa useita ihmisiä on puukotettu ostoskeskuksessa Sydneyn itäosassa. Sydney Morning Herald -lehden mukaan kauppakeskuksessa olisi myös ammuttu. Lehden mukaan kuolleita olisi ainakin kuusi.
Ostoskeskus Bondi Junctionin alueella on suljettu, ja poliisi on kehottanut ihmisiä välttämään aluetta. Ostoskeskus oli veritekojen tapahtuessa täynnä ihmisiä.
Uutistoimisto AFP:n pelastusviranomaisilta saaman tiedon mukaan poliisi olisi ampunut ostoskeskuksessa yhden miehen, jonka uskotaan olevan veriteoista epäilty.
Hyökkäyksen motiivista ei heti tapahtuman jälkeen ollut tietoa.
Paikallismedian haastattelema silminnäkijä kertoi nähneensä sekavan oloisen miehen, joka juoksi ympäriinsä veitsi kädessään.
– Näin myös ihmisiä, jotka ilmeisesti jahtasivat häntä: hän vain juoksi ympäriinsä veitsen kanssa. Ei kuitenkaan aina ollut ihan selvää, kuka oli hyökkääjä ja oliko heitä useampia, mies kertasi.