Ajatollah uhkaa upottaa USA:n joukot meren pohjaan: "Sota-alustakin vaarallisempi on ase"
Iranin ylin vallankäyttäjä ajatollah Ali Khamenei esiintyi uhmakkaasti Sveitsin Genevessä käytävien Iranin ja Yhdysvaltain neuvotteluja alla.
Khamenein mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump hallinto ei pysty kaatamaan Iranin nykyhallintoa.
– Yhdysvaltain presidentti sanoo heidän armeijansa olevan maailman vahvin, mutta maailman vahvintakin armeijaa voidaan joskus lyödä avokämmenellä niin kovaa, ettei se enää pääse ylös, Khamenei sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.
– He hokevat jatkuvasti lähettäneensä sota-aluksen kohti Irania. Sota-alus on tietysti vaarallinen kapistus, mutta sota-alustakin vaarallisempi on ase, joka voi upottaa sen meren pohjaan, Khamenei lisäsi.
Geneven neuvottelut koskevat Iranin ydinohjelmaa. Kyseessä on helmikuun ensimmäisellä viikolla käynnistyneiden neuvottelujen toinen kierros. Epäsuorien neuvotteluiden välittäjänä toimii Oman.
Yhdysvallat on kasvattanut painetta Irania kohtaan viikko viikolta. Trump on jo väläyttänyt toisen lentotukialuksen lähettämistä Iranin lähistölle.
Trump on kertonut, että Persianlahdella odottaa jo ”armadan verran” sotakalustoa.
Yhdysvaltojen monet liittolaiset Persianlahdella, kuten Saudi-Arabia, Qatar ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat kuitenkin pelkäävät hyökkäyksen Iraniin voivan epävakauttaa koko aluetta, ja siksi ne ovat yrittäneet hillitä Trumpin hallinnon mahdollisia hyökkäysaikeita.
Samaan aikaan Iranissa kuohuu yhä pinnan alla väkivalloin tukahdutettujen mielenosoitusten jälkeen.
Ihmisoikeusjärjestöjen ja Iranin omienkin viranomaislausuntojen mukaan useita tuhansia Iranissa vallanvaihtoa vaatineita ihmisiä surmattiin mielenosoitusten aikana.