165 vuotta sitten päättyi jättimäinen rakennusurakka, joka avasi merkittävän liikenneväylän – Työvälineinä käytettiin pääosin lapioita, justeereja ja kottikärryjä
Syyskuun 7. päivä vuonna 1856 oli Suomen suuriruhtinaskunnassa juhlapäivä. Maa kuului tuolloin vielä vankasti Venäjään ja Moskovassa vietettiin mahtavin menoin uuden keisarin Aleksanteri II:n kruunajaisia. Hän astui Venäjän valtaistuimelle isänsä tsaari Nikolai I:n kuoleman jälkeen.
Mutta syytä juhlaan oli muutenkin. Samana päivänä kun Aleksanteri II kruunattiin, avattiin Suomen suuriruhtinaskunnassa Saimaan kanava.
Juhlahumua kesti lähes viikon. Höyrylaivojen vetämissä koristelluissa lotjissa matkustanut korkea juhlakansa vihki jokaisen Saimaan kanavan sulun erikseen, kertoo tietokirjailija Jukka Vesterinen kirjassaan Saimaan kanava. Suomen Sininen kunnianauha. (Karisto 2014).
Kirjan mukaan juhlallisuuksien aikana paljastettiin kymmenen kanavan rakentajille ja heidän hallitsijoilleen perustettua muistomerkkiä.
Nyt noista juhlallisuuksista tulee kuluneeksi 165 vuotta.
Saimaan kanavan rakentaminen oli aikanaan jättimäinen urakka. Vesterisen teoksen mukaan sitä voi edelleen pitää suhteellisesti yhtenä suurimmista Suomessa koskaan toteutetuista rakennushankkeista.
Idea koko hankkeelle oli syntynyt jo satoja vuosia aiemmin. Sisävesi Saimaalta haluttiin vesiyhteys merelle eli Suomenlahdelle. Vesiliikenteen helpottamisen nähtiin auttavan tavara- ja henkilöliikennettä sekä kaupankäyntiä. Saimaan kanavaa oli yritetty rakentaa muutaman kerran aiemminkin, mutta lopullisesti se onnistui, kun tsaari Nikolai I antoi hankkeelle siunauksensa vuonna 1844.
Kanavan rakentaminen kesti yksitoista vuotta. Valmistavat työt alkoivat toukokuussa 1845. Varsinaiset rakennustyöt saatiin käyntiin vuotta myöhemmin kesällä 1846.
Rakennustyömaa jaettiin kahteen piiriin. Ensin rakennettiin kanavan ylempi osuus, joka ulottui Lauritsalasta Nuijamaalle. Kun yläpiiri avautui liikenteelle vuonna 1853, helpottui tarvikkeiden kuljettaminen työmaalle. Kauppatavaran maantiekuljetukset Viipuriin lyhenivät puolella.
Työväki Saimaan kanavan rakentamiseen haalittiin kaikkialta Suomesta muun muassa kirkkokuulutuksilla. Työväkeen kuului paljon maaseudun tilatonta väestöä. Työntekijöiden leipä oli kapea, sillä palkka oli verrattain huono.
Tehokkain kaivuaika oli toukokuusta lokakuuhun. Työpäivät alkoivat aamuviideltä ja kestivät iltakahdeksaan. Työ oli raskasta. Vaikka käytössä oli uusia työkaluja ja -menetelmiä, ensimmäinen Saimaan kanava tehtiin pääosin käsityönä eli justeereilla, lapioilla ja kottikärryillä.
Lopulta kanava oli valmis loppukesästä 1856. Virallinen vihkiäispäivä haluttiin kuitenkin kunniallisesti samaan yhteyteen kuin uuden tsaarin Aleksanteri II:n kruunajaiset. Siksi virallinen avajaispäivä oli vasta syyskuussa.
Saimaan kanava osoitti heti valmistumisensa jälkeen merkityksensä. Se avasi merkittävän kauppareitin, joka kohotti huomattavasti Kuopion, Joensuun, Savonlinnan ja Viipurin teollisuutta ja kaupankäyntiä. Kaupungeille se tiesi lisääntyvää vaurastumista. Kanava avasi kaupankäyntiväylän myös suuriin eurooppalaisiin kaupunkeihin, joista virtasi Suomeen monia aikakauden ylellisyystuotteita.
Myös kanavan varren kylät hyötyivät tilanteesta. Kanava tarjosi alueen asukkaille monenlaisia uusia toimeentulomahdollisuuksia.
Kanavasta tuli myös suosittu henkilöliikenteen reitti, jonne tiensä löysivät niin herrat kuin rahvaskin. Herrat usein huvittelumielessä, rahvas työhön matkatessaan.
Kanavaa rakennettiin uudestaan 1920–1930-lukujen aikana. Korjaus- ja uudelleenrakennustyöt keskeytyivät talvisodan syttymiseen vuonna 1939.
Talvisodasta kanava selvisi vielä suhteellisen vähäisin vaurioin, mutta jatkosodassa se kärsi pahoja tuhoja. Jatkosodan päättäneessä Pariisin rauhansopimuksessa Suomi menetti puolet Saimaan kanavasta Neuvostoliitolle. Viimeiset lastit kanavaa pitkin toivat evakkoja ja heidän omaisuuttaan Suomen puolelle.
Sotien jälkeen kanava oli pitkään käyttämättömänä. Pitkien Suomen ja Neuvostoliiton käymien neuvottelujen jälkeen kanavan kolmas rakentaminen aloitettiin vuonna 1963. Uusittu kanava avattiin taas liikenteelle elokuussa 1968.
Saimaan kanava on käytössä edelleen. Se toimii yhä merkittävänä kauppa- ja henkilöliikenteen kulkuväylänä.
Kanavaa voi pitää ainutlaatuisena kaistaleena maailmassa, sillä se kulkee ison osan Venäjän alueella, mutta kanava kuuluu silti Suomelle.
Nykyinen kanava on pituudeltaan 43 kilometriä, josta Suomen puolen osuus on 23,3 kilometriä ja Venäjän puolella kulkeva osuus on 19,6 kilometriä.
Suomi on vuokrannut Saimaan kanavan Venäjän puoleisen alueen Venäjän valtiolta. Alue on kapeimmillaan 200 metriä ja leveimmillään noin kaksi kilometriä.
Nykyinen sopimus on solmittu vuonna 2012. Se on voimassa 50 vuotta.
Jutun lähteenä on käytetty Jukka Vesterisen teosta Saimaan kanava. Suomen Sininen kunnianauha. Karisto 2014, 144 s.