Oi aikoja, oi tapoja
Tänään tulee kuluneeksi 125 vuotta tasavallan presidentti Urho Kekkosen syntymästä. Minun silmissäni Kekkonen oli itsenäisyytemme historian suurmies. Mies, joka aidosti välitti Suomesta ja tavallisista suomalaisista. Välitti siitä, että ihmisillä olisi työtä ja leipää asuinpaikasta riippumatta.
Kekkonen kirjoitti vuonna 1952 toimiessaan pääministerinä kirjasen ”Onko maallamme malttia vaurastua”. Hän oli oivaltanut, että koko Suomi tarvitsee investointeja. Ja tarvittaessa valtion on niitä edistettävä. Tästä alkoi Suomen voimakas teollistaminen, jolla Suomi alkoi vaurastua. Se loi hyvinvointiyhteiskuntamme perustan.
Kekkonen myös ymmärsi, että valtiovallalla on vastuu työllisyydestä. Hän nimitti vuonna 1975 pääministeri Martti Miettusen johtaman hätätilahallituksen aikana, jolloin Suomessa oli noin 60 000 työtöntä.
Jos verrataan Kekkosen aikaa tähän päivään, kun valtaa käyttää kokoomus ja perussuomalaiset, voi vain ihmetellä nykymenoa. Sitä voi kuvata yhdellä sanalla, välinpitämättömyys.
Viimeisimpien tilastojen mukaan Suomessa joka kahdeksas työikäinen on vailla työtä. Se ei tunnu hallitusta huolettavan. Tilanne on pahentunut koko hallituskauden ajan. Pääministeri Petteri Orpon ja valtiovarainministeri Riikka Purran mukaan hätää ei ole, koska ”talouskasvu odottaa jo nurkan takana”.
Istuvan hallituksen voimakaksikkoa ei hetkauta sekään, että pienet- ja keskisuuret yritykset eivät enää saa pankista lainaa investoinneilleen, joilla ne voisivat kasvaa ja työllistää. Hallitus hyysää vain isoja pörssiyhtiöitä.
Kaiken huipuksi hallitus on alistanut maakuntien Suomen markkinavoimien riepoteltavaksi.
Keskittämisen politiikka jyllää. Valtion rahoitusta ohjataan säkkikaupalla etelän kasvaville kaupunkiseuduille ja läntiseen Suomeen.
Itäisessä Suomessa toimivat netti- ja puhelinyhteydet alkavat olla toiveunta, mutta hallitus ei välitä. Koulutuksestakin on leikattu. Kyllä Etelä- ja Länsi-Suomeenkin pitää panostaa, mutta ei itäistä ja pohjoista Suomea saa unohtaa varsinkin, kun elämme näin haastavia aikoja.
Tarinan opetus on se, että Suomi ei nouse velkaantumisen ja työttömyyden suosta kokoomuksen ja perussuomalaisten keskittämispolitiikalla tai kaikista eniten tienaavien etuja vartioimalla. Tai selittelemällä oman tekemättömyyden seurauksia huonoilla suhdanteilla.
Kekkosen katsellessa hallituksen touhua hän todennäköisesti sanoisi legendaariset sanansa: ”Saatanan tunarit”.
Siinä hän oikeassa, koska politiikalle on olemassa aina vaihtoehto.
Suomi tarvitsee suunnanmuutoksen. Tähän työhön keskusta on valmis ja sitä Suomi tarvitsee.