Katsokaa syksyyn 2008

Ne kuvat painuivat mieleen. Järkyttyneen näköiset pankkivirkailijat kantoivat pahvilaatikoita ja valuivat New Yorkin kaduille.

Yhdysvaltalaisen investointipankin Lehman Brothersin kaatumisesta tuli symboli koko läntistä maailmaa vavisuttaneelle finanssikriisille.

Ja siitä kaikesta on nyt jo kymmenen vuotta. Nopeaa on ajan riento.

Paljon siinä ajassa on tosin ehtinyt tapahtua.

Maailman rahoitusmarkkinat upposivat syvälle kriisiin, kansantaloudet vajosivat lamaan. Ihmiset menettivät työnsä, velat kasvoivat.

Tuli eurokriisiä, Kreikkaa, Portugalia, Irlantia ja tukirahastoja.

Samana syksynä valittiin Yhdysvaltain presidentiksi Barack Obama.

Hän toi maailmaan paljon toivoa. Obaman puheet ydinaseettomasta maailmasta ja Yhdysvaltain maailman poliisin roolin kaventamisesta loivat uskoa, että huominen voisi olla parempi.

Obama sai Nobelin rauhanpalkinnon ja paljon ihailua, vaikka näytöistä voikin olla montaa mieltä.

Viimeisen puolentoista vuoden aikana Obamaa on ollut usein ikävä. Yhdysvaltain nykyinen presidentti on laittanut maailman tulevaisuudennäkymät niin sekaisin, ettei kukaan olisi voinut kuvitellakaan.

Obaman suurimmat meriitit – Pariisin ilmastosopu, Iranin ydinohjelmasopimus ja Kuuban suhteiden lientyminen – on nekin heitetty romukoppaan.

Vuoden 2008 syksystä pitäisi puhua enemmän.

Vaikka finanssikriisin syyt löytyvät paljon kauempaa, tuohon syksyyn kiteytyvät taitekohdat, jotka selittävät tämän päivän maailmaa hyvin paljon.

Syksyllä 2008 globalisaation, liberaalin demokratian ja suvaitsevaisuuteen uskovan maailmaan voittokulku sekä niiden voimakas haastaminen leikkasivat toisiaan.

Obaman valinta oli edellä mainittujen huipentuma, finanssikriisi puolestaan merkittävä sykäys niiden kriisiytymiselle.

Talousromahdus voimisti maailman kahtiajakautumista, mielipiteiden jyrkkenemistä, populismin nousua, sitä pettymystä, joka sai ihmiset äänestämään brexitiä ja Donald Trumpia.

Integraatiosta tuli epätrendikästä, protektionismista muodikasta. Kiina vankisti asemiaan talouden kärkimaana.

Elokuussa 2008 Venäjä näytti uudenlaista vihaista voimaansa Georgian sodassa. Sen seurauksia maailma on nähnyt Ukrainassa ja Krimillä. Lännen ja Venäjän välit ovat yhä kireät.

Kun muistetaan vielä se, miten Obama epäonnistui kahden kautensa aikana arabimaiden ja etenkin Syyrian kriisien hoitamisessa, kulminoituu syksyyn 2008 miltei koko tämänhetkisen maailmanpolitiikan tila.

Niin kuin aina, isoimmat muutokset tapahtuvat hiljaa ja huomaamatta.

Harva näki syksyllä 2008, mihin kaikkeen silloiset tapahtumat johtavat. Emmekä näe vielä tänäänkään. Tuo murros on yhä kesken.

Yksi sana on ylitse muiden: epävarmuus.

Se luottamus, johon Obama sai vielä kymmenen vuotta sitten ihmiset uskomaan, on murskaantunut pois. Kolmannen maailmansodan mahdollisuudesta puhutaan politiikassa ja asiantuntijoiden kommenteissa ihan kuin mistä tahansa asiasta.

Siitä on lähdettävä, että tähän on tultu, on kansanedustaja Tapani Töllillä (kesk.) tapana sanoa. Lausahduksensa hän voisi myydä maailmalle.

Sillä niin se vain usein on, että katsomalla menneisyyteen löydetään myös avaimet tulevaisuuteen.

Siis: katsokaa syksyyn 2008. Ja lähtekää siitä, miten siihen tultiin.