Korona ei kaatanutkaan taloutta
Uuden ajan kulkutauti – korona – saapui vieraaksemme puolisentoista vuotta sitten. Ensin ajattelimme, että tämä taitaa mennä flunssana ohi. Kun rajut rajoitukset asetettiin ja valmiuslakikin otettiin käyttöön, tuli epätietoisuus. Pysäyttääkö tämä epidemia toisiinsa kietoutuneet yhteiskunnat ja maailmantalouden kuin seinään?
Suomessakin varauduimme pahimpaan. Talouden arveltiin syöksevän kansantuotteen finanssikriisiäkin jyrkempään pudotukseen. Valton talouden velkasäännöt siirrettiin narikkaan. Hallituksen tavoitteena oli ottaa isku vastaan ja pitää välttämätöntä toimintaa yllä.
Arvelimme, että yhteinen velkamme ylittää 100 miljardia parissa vuodessa. Velkarahalla päätettiin myös elvyttää taloutta, sekä EU:n yhteisin ponnistuksin että jäsenvaltioiden tasolla.
Pandemia ei ole ohi, mutta jo nyt voimme hiukan huokaista. Suomen talous ei romahtanutkaan. Euroopan kasvuluvuissa olemme hyvää keskikastia, mutta Suomi ei kyykännyt kuten moni muu kansantalous.
Viime vuonna toki menimme muutaman prosenttiyksikön pakkasen puolelle. Silti vuodenvaihteesta lähtien kasvu on kiihtynyt. Tälle vuodelle ennakoidaan jo kolmen prosentin plussalukemia.
Pörssiyhtiöiden alkuvuoden tuloksista voi päätellä, että siihen tuskin jäädään. Ennustan, että kasvuprosentti on koulusta tutun numeron eli nelosen pinnassa. Vauhti saattaa säilyä pitkälle ensi vuoteen.
Kyse ei ole vain hyvästä tuurista tai siitä, että vientimaidemme velkaelvytys auttaa meitä poikkeuksellisen paljon.
Kasvusta erottuu ainakin kaksi tekijää. Ensimmäinen on hallituksen onnistuminen koronan hillitsemisessä. Rokotteita jaksettiin kärsivällisesti odottaa ja ohjeita noudattaa, vaikka juuri nyt ote onkin vähän lipsunut.
Toisaalta yrityksemme ovat virittäneet itsensä hyvään kuntoon. Metsäteollisuuden ja Nokian rakennemuutokset näyttävät kääntyvän oikealla hetkellä tuloskuntoon. Työ on ollut ainakin vuosikymmenen mittainen mutta korona-ajan loppu saattaa jäädä niille pysyvämmäksi käänteeksi.
Talouden nousun voi pysäyttää vain raju inflaatiopiikki tai pula raaka-aineista. Öljyn hinta onkin noussut pilviin, mutta se vain edesauttaa suomalaisen teollisuuden kykyä menestyä ilmastonmuutosta hillitsevillä tuotteilla ja palveluilla.
Vahvasti sanottu, mutta tämä voi olla koronakauden merkittävin muutos. Korot eivät ole vielä nousupaineessa eikä talouden imu käännä palkkapolitiikkaa kohtuuttomaksi. Näin ainakin sopii toivoa, ennen sopimussyksyä.
Hallitus käy budjettiriihelään kahdelta suunnalta. Talouden hyvää vetoa ei saisi sammuttaa, ja velkaantumisen loppu pitäisi taas asettaa näkyvään horisonttiin. Keskusta aloitti taistelun valtiontalouden linjasta viime keväänä ja työ jatkuu.
Valtiovarainministeri Saarikon on syytä kiirehtiä sovitut elvytystoimet loppuun mutta samalla kääntää katse taas alijäämän tasapainottamiseen. Näillä talousluvuilla työn pitäisi olla helpompaa kuin vaikkapa Juha Sipilän hallituksen aloittaessa 2015. Asia riippuu hallituksen tahdosta, ei talouden tilasta.
Vaikka hallituksen sisällä velkakäsitys on erilainen, tasapainon tavoitteesta ei ole syytä tinkiä.
Voi olla, että budjettipuheiden keskiöön nousee koronaexitin ohi jo ilmastotavoitteiden uusi kiristyvä linja. Pöydällä ovat ainakin turvepeltojen viljelymetodit ja autojen polttoaineet. Niitä yhdistävät vain hiilidioksidipäästöt ja laajan maaseudun ongelmat.