Hanhikiven voimala on poliittinen riski
Uutinen viime viikolta kertoi, että uusiutuvaa energiaa tuotettiin ja käytettiin enemmän kuin fossiilista päättyneenä vuonna. Ohitus tapahtui, vaikka tilastot mittaavat hieman erilaisia lukuja. Kokonaiskulutuksesta uusiutuvan osuus on karvan verran alle 40 ja loppukulutuksesta hieman yli.
Suunta on ollut selvä jo toistakymmentä vuotta. Uusiutuvan osuus kasvaa noin prosentin vuodessa, kun öljyn ja hiilen vastaavasti laskee. Vauhdikkaimmin kasvaa tuulivoima samalla kun turve katoaa pannuista. Ydinvoima tekee tiikerinloikan tänä vuonna, kun toistakymmentä vuotta varrottu Olkiluoto kolmonen vihdoin liitetään verkkoon.
Samalla päästömme alenevat. Vauhtia on vielä kiristettävä, sillä Suomi tavoittelee hiilineutraaliutta jo vuonna 2035. Se on ihan kulman takana. Uusiutuvien osuuden pitäisi silloin olla yli puolet loppukäytöstä. Tasaisen vauhdin taulukko kertoo, että molemmat tavoitteet ovat mahdollisia. Käytännön järki muistuttaa, että vaikein on edessä: liikenteen käyttövoiman vaihto bensasta ja dieselistä päästöttömiin vaihtoehtoihin.
Energiakysymys ei ole Suomen kaltaisessa maassa helppo yhtälö. Teollistuimme ja kaupungistuimme sotien jälkeen halvan energian voimalla. Neljässäkymmenessä vuodessa kulutuksemme yli kuusinkertaistui. Nousun selittää osin vesivoiman brutaali valjastaminen mutta sitäkin enemmän halpa öljy ja hiili. Ydinvoima tuli kuvioon vuonna 1977. Sen osuus on muuta Eurooppaa vankempi meillä ja Ranskassa.
Maalaisliitto-keskustapuolueelle kysymys kotimaisesta, hajautetusta energiantuotannosta oli keskeinen. Tätä se korosti jo vuoden 1962 yleisohjelmassa. Huoli omavaraisuudesta havahdutti muutkin puolueet ensimmäisen öljykriisin jälkeen 1973. Oman energiatuotannon osuus oli painunut vain reiluun neljännekseen kokonaistarpeesta. Ydinvoimaa keskustapuolue–keskusta vastusti 1990-luvulle sitkeästi. Käänne tapahtui metsäteollisuuden painostuksen ja ilmastonmuutoksen myötä.
2010 eduskunta myönsi luvat Olkiluodon nelosreaktorille ja Pyhäjoen Hanhikiven uudelle laitokselle. Ydinvoiman kannattavuuden dramaattinen lasku vei Olkiluodolta rahoittajat. Hanhikivi koki saman ilmiön, kunnes kuvaan astui 36 prosentin osuudella venäläinen Rosatom. Yhtiöllä on suora yhteys Putinin hallintoon.
Hanhikivestä on tullut suuri poliittinen riski ja riippa Suomen valtiolle. Kriisiä kärjistää Venäjän agressiivisuus naapurivaltioitaan kohtaan. Puolustusvoimat päivittää voimalasta omaa turvallisuuspoliittista arviotaan samalla kun EU pohtii Venäjän vastaisia lisäpakotteita. On päivänselvää, että venäläisomisteinen – vaikka osaomisteinen – on näissä pakotekeskusteluissa mukana. Yhdysvallat on ottanut Venäjän roolin tässä hankkeessa kriittisesti esille.
Poliitikkojen keskuudessa Hanhikiven riskit on sivuutettu kevyesti. Ydinvoiman oletetaan elävän uutta renessanssia, jossa kätevät pienreaktorit voidaan plaseerata vaikka kauppakeskuksiin. Aikanaan turvallisuusongelmiin haudattu unelma rajattoman ja halvan energian maailmasta on alkanut jälleen voimistua. Myös keskustan sisällä pienydinvoimalla on kannattajansa.
Keskustan luontoryhmässä olemme pohtineet atomisuhdettamme. Tunnustamme kyllä ydinvoiman tarpeen mutta korostamme uusiutuvan energian mahdollisuuksia. Viidellä atominhalkaisijalla tuotamme nyt jopa 40 prosenttia sähköntarpeestamme. Reaktorien käyttöikää on mahdollista jatkaa. Emme siis ryhmänä kannata tässä vaiheessa uuden ydinvoiman rakentamista, sillä ydinvoiman riskit eivät skaalaudu pienemmiksi reaktorien kokoa supistamalla.
Uusiutuvien luonnonvarojen ensisijaisuus on maalaisliitto–keskustan poliittinen peruskivi. Ilman keskustaa Suomi olisi pahoin fossiiliriippuvainen, keskitettyjen järjestelmien maa. Sillä olisi suuria vaikeuksia sopeutua ilmastonmuutoksen pakottamaan energiakäännökseen. Turpeen alasajo antaa lievän aavistuksen siitä, millaisia rakenteellisia ongelmia hallitus joutuisi ilman omalle pohjalle rakentuvaa energiataloutta ratkomaan. Bensapopulismille riittäisi kaikupohjaa.
Keskustan pitäisi ylpeämmin nostaa uusiutuvien luonnonvarojemme merkitystä esille. Yhteiskunnan hajakeskitys on meille ideologista ruisleipää, jonka saavutuksia ei kannata piilotella. Viimeistään koronapandemia on paljastanut metropolisoituneen, tuontiriippuvan yhteisön monihaavoittuvuuden. Meidän mallimme ei tarkoita talouskasvusta luopumista vaan sen edellytysten turvaamista. Meidän mallimme ei aliarvioi koulutuksen, osaamisen tai palvelutuotannon merkitystä vaan vahvistaa niitä. Me emme pilko maata kehityskelpoisiin osiin vaan tuemme niiden luontaisia edellytyksiä.
Itselleni on ollut tavattoman palkitsevaa nähdä tuulivoiman osuuden valtava vahvistuminen. Muistiini on piirtynyt jo vuosikymmenten takaa ydinvoimalobbyn pilkka vihreästä haihattelusta. Näkymä tuulivoiman osuuden kasvulle on mykistävä, joskin paikalliset tunteet ovat kaksijakoiset. Maaseudun kannalta tuulivoima on parasta, mitä torpparivapautuksen jälkeen on saatu. Se kiinnittää alueiden Suomen nousevaan energiaklusteriin, josta kilisee euroja muillekin kuin pääomasijoittajille.
Uskokaa minua, molemmat isoisäni olivat torppareita tahoillaan.
Kirjoittaja on keskustan luontotyöryhmän puheenjohtaja