Euroopan lääkevirasto suosittelee isorokkorokotteen käyttöä apinarokkoa vastaan – tauti ei ole yhtä vaarallinen
Euroopan lääkevirasto (EMA) suositteli perjantaina isorokkorokotteen käytön hyväksymistä apinarokkoa vastaan.
EMA:n lääkkeitä käsittelevä komitea on suositellut isorokkorokote Imvanexin käyttötarkoituksen laajentamista siten, että lääkettä voidaan käyttää myös aikuisten suojaamiseksi apinarokolta, EMA kertoi tiedotteessaan.
Imvanexin on kehittänyt tanskalainen Bavarian Nordic -lääkeyritys. Sen käyttö isorokkoa vastaan hyväksyttiin EU:ssa vuonna 2013. Imvanexia on pidetty mahdollisena rokotteena myös apinarokon estämiseen, koska apinarokkovirus ja isorokkovirus muistuttavat toisiaan.
YK:n alainen Maailman terveysjärjestö WHO on jo kahteen otteeseen pohtinut, pitäisikö apinarokko julistaa kansainväliseksi kansanterveysuhaksi. Jos tauti luokitellaan kansainväliseksi uhaksi, WHO:n asiantuntijakomitea voi antaa suosituksia sen leviämisen rajoittamiseksi.
Apinarokko ei kuitenkaan ole niin vaarallinen kuin isorokko, joka julistettiin hävitetyksi vuonna 1980.
Apinarokkotartuntoja on todettu toukokuun puolivälin jälkeen tuhansia eri puolilla maailmaa. Eniten tapauksia on ollut Britanniassa, Espanjassa, Saksassa, Ranskassa, Portugalissa ja Yhdysvalloissa.
Suomessa on todettu toistakymmentä apinarokkotapausta. Kaikki tartunnan saaneet ovat miehiä.
Suurin osa tartunnoista on saatu ulkomailta, mutta tartuntoja on saatu myös kotimaassa.
Apinarokko tarttuu ihmisten välillä huonosti, eikä se tyypillisesti tartu lyhyissä arkisissa kohtaamisissa. Tänä vuonna Afrikan ulkopuolella todetuista tartunnoista valtaosa on saatu seksin yhteydessä.
Apinarokkoon liittyy tyypillisesti näppyläinen tai rakkulainen ihottuma. Ennen ihottumaa voi ilmetä esimerkiksi kuumetta, lihaskipuja tai päänsärkyä.
Tauti paranee tavallisesti itsestään muutamassa viikossa. Vakavampi taudinkuva on mahdollinen niillä, joiden puolustuskyky on muun sairauden tai lääketieteellisen hoidon vuoksi heikentynyt.
Apinarokko on viruksen aiheuttama infektiotauti, joka tunnistettiin vuonna 1970. Taudin itämisaika on noin 1–3 viikkoa.
