Itä-Suomi ansaitsee tukensa, mutta myös peiliin katsomista tarvitaan
Lähdin ehdokkaaksi kuntavaaleihin Mikkelissä. Ensimmäinen syy oli keskustan korkeimpaan puoluejohtoon saakka ulottunut sankarillinen maanitteluorganisaatio, jonka äärellä en enää osannut sanoa ”ei”.
Toinen syy oli kyllä asiat.
Olen työskennellyt viime kesästä alkaen Mikkelin kaupunkihyörinän ytimessä, itselleni läpi elämän rakkaan joukkoliikenteen parissa. Sillä sektorilla meidän kaupunkimme on pudonnut kyydistä, ja se on saanut pohtimaan, miksi.
Itä-Suomi on kiistatta kärsinyt maailman myllerryksestä. Venäläisten turistien virta on kaikonnut, ja kauppasuhteet sotahirviöksi taas vaihteeksi alkaneeseen itänaapuriin ovat poikki.
Onhan se jotenkin ajankuva Mikkelissä, että tavalliset venäläiset ihmiset katosivat, ja tilalle tulee NATO. Se pelastaa myös kituvan lentokenttämme, mutta ne turistit ja kauppasuhteet olivat silti euroissa ihan toista luokkaa.
Pitää myös paikkaansa, että Itä-Suomi ei saa tyhjentyä: se on sekä huoltovarmuuskysymys että turvallisuuskysymys.
Meillä idässä voidaan vaikuttaa pärjäämiseen myös itse.
Olin vaalipaneelissa, jossa otettiin esille yrittäjäkysely, jossa Mikkeli oli yritysmyönteisyydessä häntäsijoilla. Kärjessä oli Seinäjoki.
Se erottava tekijä, joka tulee ensimmäisenä mieleen, ei ole yhteisöveroprosentti, kaupungin yrittäjäpalvelut tai tonttien ja toimitilojen hinnat.
Se erottava tekijä on asenne.
Täällä idässä on aivan liikaa perusteetonta kielteisyyttä, pessimismiä ja jopa ilkeyttä. Vaikka yritysten investointipäätöksiä tehtäessä asenteelle ei ole Excel-taulukossa omaa riviä, ilmapiirillä on suuri vaikutus.
Samoin sillä, että seurataan aikaa, tutustutaan kilpailijakaupunkien käytäntöihin ja osataan kritisoida itseään. Elinvoimatyö alkaa aina peilistä.
Siinä minun vaalikampanjassani tuon esille tätä asiaa. Ihmettelen, miten Mikkelissä tyydymme paikoin ala-arvoiseen katujen talvikunnossapitoon.
Ja miksi Mikkelin joukkoliikennettä ei markkinoida mitenkään, reitistöllä on vuosikausia pimeänä olleita aikataulunäyttöjä ja pysäkeillä neljä vuotta sitten vanhentuneita reittitietoja.
Joukkoliikenteen tuotekehitys siirtyi kaupunkien vastuulle vuosikymmen sitten. Miksi Mikkeli ei ole lähtenyt samaan positiiviseen kierteeseen kuin vaikka Jyväskylä, Kuopio tai muutamat pienemmätkin kaupungit?
Toisinkin olisi voinut valita. Meidän on turha anella Helsingistä tukea, jos itse tyydymme rönttäilyyn.
Minullekin on jo sanottu, että ”kuule Petri, ei täällä mikään muutu, tää on tätä Mikkeliä”. En kuitenkaan vielä luovuta. Uskon edelleen, että pystymme parempaan.