Suomen keskustan tulevaisuus
Varoitus: rikon tässä kirjoittamatonta käyttäytymissääntöä, jonka mukaan ei ole kohteliasta mennä huseeraamaan toisen tontille. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole puoluepoliittinen, vaan pikemminkin aatehistoriallis-hyväntahtoinen.
Voisin kirjoittaa vastaavan tekstin jokaisesta puolueesta, mutta kun nyt tilaisuus tarjoutui, kirjoitanpa keskustasta.
Faktat ovat tutut. Suomen Keskusta r.p.:n kannatus on lyhyessä ajassa miltei puolittunut. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa puolueen tulos oli heikoin sitten vuoden 1917. Poliittiset vastustajat ovat toki riekkuneet auringonlaskun puolueesta jo vuosikymmenet, mutta sieltä se kepu on aina noussut.
Nyt numerot ovat kuitenkin karummat kuin sataan vuoteen. Miksi?
Vastaus on näin sysivihreän spårastadilaisen näkökulmasta yksinkertainen. Keskustan aatteesta on mahdoton saada selvää.
Olen yrittänyt. Varta vasten kaivoin esiin Sotkamossa vuonna 2018 hyväksytyn periaateohjelman. Siinä kerrotaan seuraavaa:
“Keskustalaisuus ei ole haalea keskiarvo äärilaidoista. Se on omintakeinen voima, johon on liitettävissä sellaisia vahvuuksia ja painotuksia, mitä muilla ei ole. Näitä ovat esimerkiksi ihmisen ja luonnon kestävä kumppanuus, vahva kansanvallan korostus, hajautetun yhteiskunnan voimavarojen tunnistaminen, henkiset ja inhimilliset arvot materialismia vastaan sekä ihmisen sisäisen kukoistuksen vahvistaminen sivistyksen määritelmänä.”
Ainoa omintakeinen painotus tässä listassa on “hajautetun yhteiskunnan voimavarojen tunnistaminen”, enkä ole ihan varma, kuinka omintakeinen sekään enää on.
Kaikista muista vahvuuksista kaikki puolueet ovat varmasti ainakin paperilla suloisen yhtä mieltä.
Oletankin, että keskustalaisuuteen liittyy jotakin julkilausumatonta, jäsenistöä hiljaisesti yhdistävää perinnettä.
Keskustalaisuuden ja sitä ennen maalaisliittolaisuuden alkuelämys on säilynyt sukupolvesta toiseen, ja aatteen sisältöä on muokattu kulloiseenkin maailmanaikaan sopivaksi.
2020-luvulla aatteellinen erottautuminen on kuitenkin yhä työläämpää. Tekniikan, elinkeinorakenteen ja sen myötä demografian kehitys on hapertanut ideologiat.
Erityisesti uudet viestintäalustat ovat mullistaneet ihmisten keskeisen vuorovaikutuksen ja tiedonmuodostuksen perin juurin. Puoluejärjestelmä vikisee liitoksissaan.
Jos olisin Suomen Keskusta, luottaisin ehdottomaan ykkösvahvuuteeni eli aluepolitiikkaan. Tästä on onneksi periaateohjelmassakin pykälä numero 81:
“Aluepolitiikan uusi nousu perustuu maakuntiin. Ne ymmärtävät voimavaransa, keskittyvät vahvuuksiinsa sekä yhdistävät yksityisen, julkisen ja järjestöjen osaamisen asukkaidensa hyödyksi.”
Siinähän asia on konstailemattomasti avattuna. Uusi Maalaisliitto. Maakuntaliitto. Suomen Maaseudun Puolueenkin nimi taitaa olla taas vapaana.
Paljon lupaavampi tulevaisuudennäkymä kuin yrittää säilyttää nykyiset kaksi paikkaa Helsingin kaupunginvaltuuston 85 pulpetista, eikö?
