Lukijalta: Huomisen ruokaturva tulee ohjaamaan maatalouttamme
Ukrainan ja Lähi-Idän sotien aiheuttamat kriisit ja maailmantalouden huojahdukset korostavat taas ruokaturvaamme. Saammeko jatkossa varmasti tuontiviljaa, jos ulkomaan kauppa pysähtyy samalla tapaa kuin se on pysähtyt usein historian saatossa, viimeksi 1900-luvun maailmansotien seurauksena?
Toinen huolenaihe liittyy maatalouden nykyiseen ahdinkoon. Jos ulkomaan viljan tuonti pysähtyy, onko meillä enää riittävästi talonpoikia kylvämään kotimaista viljaa?
Ruokaturvan laskenta lähtee meille kaikille tutusta lauseesta ”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme”. Laskentaan johtaen: ”jokapäiväinen leipä” on Suomen vuotuinen viljasato. ”Me” olemme Suomen vuotuinen väkiluku. Ruokaturva on viljasato jaettuna väkiluvulla.
Ruokaturvamme on notkahtanut alamäkeen jo vuodesta 2000. Nyt olemme tasolla 500 viljakiloa per henkilö (vuodelle 2026). Koko maapallolle laskettu ruokaturva vuonna 2026 on 360 viljakiloa per henkilö.
Viime vuosisadalla Suomea koetteli kaksi kriisiä, jolloin ruokaturvamme oli kehno. Itsenäistymisen jälkeen olimme tasolla 245 kiloa.
Ensimmäinen maailmasota oli katkaissut viljan tuonnin Venäjältä. Jouduimme turvaamaan pettuleipään. Männyn nilakerroksesta jauhettua pettujauhoa jouduttiin sekoittamaan ruisjauhon jatkeeksi, erityisesti ”Nälkämaan” maatiloilla.
Toivuimme kuitenkin 1910-luvun loppupuolen kriisistä nopeasti. Maatilamme nostivat 1930-luvulla ruokaturvan 400 kilon tasoon.
Toisen maailmansodan jälkeen, vuonna 1946, ruokaturvamme notkahti hetkeksi alimmilleen, 210 kiloon. Toivuimme kuitenkin tästäkin sodan aiheuttaneesta kriisistä tasaisen varmasti. 1950-luvulla olimme jo maapallon nykykeskiarvon tasolla.
1960-luku oli jokapäiväisen leivän nousun vahvaa aikaa. 500 kilon tason ylitimme vuonna 1968. Sen jälkeen ruokaturvamme on sahaillut maatalouspolitiikan pyörteissä. Maapallon keskilukemaan verrattuna ruokaturvamme on kuitenkin ollut jatkuvasti niin korkea, että jokapäiväinen leipä ei ole askarruttanut.
Viime vuosien notkahdus johtunee pääosaksi EU:n horjuvasta tukipolitiikasta. Vaikka viljojen tuleentumisrajat ovat siirtyneet ilmastonmuutoksen myötä yhä pohjoisemmaksi, EU ei ole saanut kannustetuksi lisää viljanviljelyä meillä.
Kansallisen ruokaturvamme aleneva suunta voi jatkua entisellään. Huolestuttavimmassa tapauksessa voimme jopa ajautua kansalliseen ruokakriisiin.
Maailman tasolla ruokakriisin mahdolliseen uhkaan kiinnitti huomiota YK:n syksyn 2009 ruokakokous. YK totesi ihmiskunnan väkiluvun kasvavan vääjäämättä.
Vuoteen 2050 mennessä meitä on yhdeksän miljardia. Ruokakokous laski, että ihmiskuntana tarvitsemme silloin ruokaa 70 prosenttia enemmän kuin vuosisadan alussa.
Lisää viljelymaata on tällä vuosisadalla maapallolla välttämättä avattava. Näin olisi luontevinta toimia etenkin maissa, missä uusiutuva vesi on riittävä, jopa ylirunsas luonnonvara´, kuten Suomessa.
Ilman lisäraivausta kivennäismaan peltomme eivät välttämättä riitä enää jatkossa tuottamaan riittävästi viljaa. Vedellä puskuroidut turvemaan peltomme voivat kyllä viljan tuotantoa heti lisätä.
Koko maapallon ruokaturva tulee arvattavasti ohjaamaan myös huomisen Suomen maataloutta. Lisää viljaa tullee kasvattamaan ainakin seuraava sukupolvi.
Veli Pohjonen
maatalous- ja metsätieteiden tohtori
Kuusamo
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/