Vastaus Juhani Wiiolle Yleisradiosta ja lehdistöstä
Juhani Wiio puolustaa entistä työnantajaansa Yleisradiota (Suomenmaa 30.5.) julkista taloutta koskevilta säästövaatimuksilta tavalla, joka kaipaa näkökulman laventamista.
Wiio jakaa Yleisradion johdon itseriittoisen ajatusmaailman: Vain Yleisradio pystyy informoimaan kansalaisia luotettavasti. Valtionyhtiön tehtävästä ja rahoituksesta keskusteleminen on aina hyökkäys sananvapautta vastaan. Sille kerätty veroraha ei ole pois mistään muusta, eikä sen toiminnalla ole mitään vaikutusta muuhun mediamarkkinaan – ja jos onkin, niin pelkästään positiivista.
Tuolta se maailma Yleisradio-kuplan sisältä näyttää. Missä paikallinen, alueellinen ja valtakunnallinen lehdistö? Missä vapaan median moniäänisyys demokraattisen yhteiskunnan peruspilarina?
Hallituksen asettamassa parlamentaarisessa työryhmässä neuvotellaan parhaillaan Yleisradion tehtävästä ja rahoituksesta. Molemmissa on tarkistamista: Yle on laajentunut yleisradiotoiminnan ulkopuolelle, ja sen rahoitus on kasvanut muuhun julkiseen talouteen ja muuhun mediakenttään nähden kohtuuttomasti.
Suomessa yleisradiorahoitus on ylivoimaisesti Pohjoismaiden korkein bruttokansantuotteeseen eli maksukykyyn suhteutettuna. Myös asukasta kohden Yleisradion rahoitus on Pohjoismaiden suurin.
Samaan aikaan lehdistö kamppailee elossa pysymisestä ja on jo ajat sitten joutunut tehostamaan toimintansa. Uutismedian tilaustulot ovat reaalisesti enää puolet vuoden 2000 tasosta, ja mainostuloista on jäljellä yksi kolmasosa.
Muissa Pohjoismaissa harjoitetaan demokratiaa tukevaa mediapolitiikkaa, jolla huolehditaan sekä yksityisesti omistetun median että valtion yleisradioyhtiön elinvoimasta. Se näkyy Suomea alhaisempina lehtitilausten alv-tasoina ja merkittävinä uutismedian tukina. Suomessa valtion tuki menee lähes yksinomaan Yleisradiolle.
Onko kansalaisilta ja yrityksiltä kerättävällä valtionverolla rahoitettava, valtionyhtiön hoitama, lailla säädetty julkinen palvelu osa valtiontaloutta? Tietenkin on, vaikka Yleisradio yrittää kuvata itsensä budjettikehysten ulkopuoliseksi muusta maailmasta irralliseksi erityistalousalueeksi.
Avoimessa demokratiassa kaikista julkisista menoista on voitava keskustella samalla tavalla ja samalle viivalle asettaen.
Jos Yleisradion rahoitusta päätetään ymmärrettävistä valtiontalouden syistä pienentää, pienenee tietenkin myös sitä varten kannettava vero. Se joko keventää kansalaisten ja yritysten verotusta tai se voidaan siirtää korotusvaraksi johonkin toiseen veroon. Mutta säästö ei katoa mihinkään tyhjiöön, kuten Yleisradion nykyisensuuruisen ja vuosittain automaattisesti kasvavan budjetin puolustajat yrittävät selittää.
Yleisradion viestinnässä sen budjetin pienennyksen kuvataan johtavan esimerkiksi aluetoiminnan lakkauttamiseen, uutis- ja ajankohtaistoiminnan ja dokumenttituotannon loppumiseen tai lastenohjelmien pimenemiseen. Miksi Yleisradion johto valitsisi juuri nämä kaikista turhimmiksi kohteiksi?
Kyse on sekä priorisoinnista että tehostamisesta. Riittäisikö Yleisradion toimitusjohtajan keskushallintoon 201 henkilön sijasta esimerkiksi 100? Tai pikkukaupungin aluetoimitukseen 30 henkilön sijasta 15? Näin toimitaan muualla yhteiskunnassa ja muissa yhtiöissä, kun tulot eivät riitä entisiin menoihin.
Wiio väittää, että Yleisradiolla ei olisi enää valta-asemaa tv- ja radiomarkkinalla. Kanavien lukumääriä olennaisempi mittari on markkinaosuus. Kaikesta radion kuuntelusta yhtiön osuus on yli puolet. Tv:n katselusta Yleisradion osuus on 43 prosenttia, selvästi enemmän kuin millään muulla mediayhtiöllä.
Jos keskittymisestä ja yksiäänisyydestä ollaan huolissaan, siihen on syytä ennen kaikkea yhden yhtiön dominoimassa tv- ja radiomarkkinassa.
Yleisradio on asettanut itselleen tehtäväksi tavoittaa kaikki suomalaiset, tavalla tai toisella. Se on laajentunut poikkeuksellisen pitkälle verkkolehdeksi, jonka sisällöstä puolet on vailla sellaista liityntää ääni- tai liikkuvan kuvan julkaisuun, mitä EU:n valtiontukisääntely edellyttää. Euroopan komissio puuttui tähän jo kerran, ja käsittely jatkuu.
Suomalaista koko maan kattavaa alueellista lehdistöä uhkaa kato, kun kansainväliset teknologiajätit vievät pääosan digitaalisen mainonnan euroista ja lehtien jakelu käy etenkin maaseudulla liian kalliiksi tai sitä ei enää ole saatavilla.
Tässä tilanteessa moniäänisen uutismedian tulevaisuuden ratkaisee tilaustulojen saaminen digitaalisesta julkaisusta. Jos Yleisradio tarjoaa verkossa vastaavan tuotteen maksutta, käytetään julkisia varoja lehdistön elinmahdollisuuksia heikentävästi. Tämä on yhteiskunnan kokonaisedun vastaista.
Läntisissä demokratioissa journalismi on ennen kaikkea vapaasti perustettavien, yksityisesti omistettujen tiedotusvälineiden tehtävä. Ne kustannetaan kuluttajien valintoihin perustuvalla rahoituksella.
Valtion hallinnoimalla julkisen palvelun yleisradioyhtiöllä on oma, lailla määriteltävä tehtävä, mutta journalismi ei saa vapaassa yhteiskunnassa jäädä vain valtion hoidettavaksi. Myös tiedon huoltovarmuuden näkökulmasta on tärkeää, että kansalaiset saavat luotettavaa ajankohtaista tietoa monipuolisesta mediasta.
Paikallisissa ja alueellisissa asioissa nimenomaan lehdistö hoitaa demokratiatehtävää, seuraamalla paikallista päätöksentekoa ja raportoimalla siitä tarvittaessa kriittisestikin. Se tukee omalla roolillaan alueen elinvoimaa sekä luo paikallista yhteisöä ja yhteenkuuluvuutta. Tämä on tärkeää kyvyllemme vastustaa vieraiden valtioiden informaatiovaikuttamista.
Sekä yksityisesti että julkisesti rahoitettua mediaa tarvitaan. Huolta on nyt ennen kaikkea ensin mainitun elossa pysymisestä.
Jukka Holmberg
toimitusjohtaja, Medialiitto
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/