Korona koettelee euroa
Koko maailma on kriisissä. Itse pandemian, mutta myös kriisin valtavien taloudellisten ongelmien voittamiseksi tehdään nyt kaikkialla paljon.
Toimet ovat ennen näkemättömiä. Pyörien täysi pysähtyminen yritetään estää ja ihmisten aineellinen selviytyminen turvata.
Keskuspankit, joista monet jo ennen koronaa työnsivät tuhansia miljardeja pankeille, ovat jatkaneet samalla tiellä uusilla tuhansilla miljardeilla euroilla.
Valtiot takaavat ja ovat sitoutuneet myös tuhansien miljardien eurojen suoriin tukiin. Vahvimmatkin kapitalismiin tukeutuneet maat katsovat nyt siis valtioon ja sen tukeen. On vahvan valtion aika.
Näin myös Suomessa. Miljardien eurojen pankkilainalupauksille on perustelut. Selviytymisessä vaikeimman yli vain suora tuki voi kuitenkin – muodossa ja toisessa – olla tuhansille yrityksille ja niiden henkilöstölle, yksinyrittäjille ja maataloudelle välttämätöntä.
Eduskunta onkin osoittamassa miljardi euroa suoriin tukiin. Ja hyvä niin. Eikä tämäkään vielä riitä.
Monet kysyvät jo, onko Suomelle velkarahalla varaa näin mittaviin valtion väliintuloihin? On, koska hinta kymmenien tuhansien yritysten kaatumisesta, työttömyydestä – sanalla sanoen koko yhteiskunnan romahtamisesta – olisi suurempi kuin suurikin rahallinen apu vaikeimman yli.
Toisin kuin 1990-luvun alun kriisissä, jolloin rahahanat menivät kiinni, Suomen valtio saa nyt rahaa liki nollakorolla.
Nyt Suomen velkasuhde, velka/bkt on noin 60 prosenttia, euro-EU:ssa noin 80 prosenttia ja esimerkiksi Italiassa ennen koronaa 135 prosenttia, Kreikasta puhumattakaan. Suomessa velkasuhteen heikentyminen 10 prosentilla tarkoittaa noin 25 miljardin euron lisävelkaa julkistalouteen.
Tukitoimistakin huolimatta lama on edessä. BKT:n pudotus tulee olemaan paljon enemmän kuin valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin ennustama 4–5 prosenttia.
Joskus sitten, talouden nousu alkaa syvältä. Se on myös valtion kasvavasta velkataakasta selviytymisen ehto. Suomen talouden koon ja rakenteen näkövinkkelistä se tarkoittaa jälleen kerran välttämättömyyttä viennin nopeaan nousuun.
Ja taas sana ”kustannuskilpailukyky” tulee olemaan keskiössä muutaman vuoden päästä, kun nykyiset työehtosopimukset päättyvät. Kysymys on silloin siitä, miten Suomi euron jäsenenä kykenee huolehtimaan, että meidän tuote ja työ käy kaupaksi.
Jo ennen koronaa pääkilpailijamme Ruotsi on sallinut 1–2 vuodessa markkinoiden devalvoida kelluvaa kruunuaan enimmillään 10 prosentilla euroon nähden. Ja syvemmällekin kruunu niiaa, jos Ruotsin kustannuskilpailukyky sitä edellyttää.
Suomen talouden tuleva tila ei tule juurikaan vaikuttamaan euron käyttäytymiseen, eikä kustannuskilpailukyymme. Koronan jälkeen todennäköisesti vahvimman eli Saksan talous sanelee paljossa, miten euron käy.
Eli, jo nyt sopii varautua edessä olevaan sisäisen devalvaation, ruman kaiun omaavan kikyn tekemiseen. Ellei sitten euroalueiden talous eriydy koronan seurauksena niin, että yhteisvaluutta kaatuu.
Tällaista, nyt vielä, pientä vaaraa lisää se, että euromaiden syliin ollaan nyt kaatamassa finanssikriisin tavoin pahimpaan ahdinkoon ajautuvien maiden ja niiden pankkien auttamista. Ja nyt kontollemme ehdotetaan yhteisvastuullisia taloustoimia, joihin kaikki euromaat eivät ole valmiita.
Yhdeksän EU-maata esitti viime viikolla, että Euroopan vakausmekanismin (EVM) rahoilla ja takauksillamme finanssikriisissä rakennettu 500 miljardin euron suuruinen hätärahasto tulisi nyt jo avata vaikeimpaan tilaan ajautuneiden käyttöön ja lisäksi euromaat laskisivat liikkeelle yhteisiä ”koronabondeja”, siis yhteisiä velkakirjoja.
Viimeksi mainittu loukkaa EU:n perussopimuksia ja vie kohti yhteisiä velkoja ja veroja. EVM puolestaan rakennettiin hallitusten välisellä sopimuksella ”viimekätiseksi” ratkaisuksi kaatumassa olevan unionimaan ja sen pankkien pelastamiseksi.
Koronaa ei saa käyttää perusteena oven avaamiseksi yhteiselle finanssipolitiikalle. Myös me taloutemme paremmin hoitaneet euromaat tulemme olemaan suurissa vaikeuksissa ilman monien miljardien osuutta yhteisistä vastuista.
Myös EU:n parlamentissa puheena oleva yhdeksän maan esitys on noussut vahvasti esille.
En voi tukea ehdotuksia. En varsinkaan uutta instrumenttia, euromaiden yhteisiä satojen miljardien mittaisia velkakirjoja.
Jonkin muotoinen hätäapu koronan kaltoimmin kohtelemille EU-maille on ymmärrettävissä. Sanotut kaavailut eivät.
Omavarainen, digitalisaatiota koko maassa hyödyntävä hajautetumpi Suomi on lähivuosien iso asia, jolla tulee olemaan myös poliittisia seurauksia!
Kirjoitta ja on Euroopan parlamentin jäsen