Ahdistelua vai empatiaa?

Sukupuolijutut ovat vaikeita. Olipa kerran eräs vanhempi eronnut vallasnainen, jonka kohtasin taidenäyttelyn avajaisissa.

Daami saapui edellisestä tilaisuudesta posket hehkuen, sillä hän oli saanut nuoremmalta mieheltä kohteliaisuuden: ”Sinulla on upeat sääret!” Kommentti laittoi naisen leijumaan. Olin tuolloin nuorempi ja sorjempi, ja katsoin naista olkapäitä kohotellen. So what!

Tänään ymmärrän paremmin.

Ankara aikamme on tipauttanut kohteliaisuudet ja muun ”turhuuden” minimiin, ja arki on entistä harmaampaa. Lisäksi ilmapiiri on sakena keskustelusta, joka liittyy seksuaaliseen ahdisteluun.

Jos miesten ja naisten välistä suhdetta kierrettään vain ahdisteluakselille, kapeutuu vuorovaikutus olennaisesti.

Ahdistelu on vanha tuttu juttu. Eräs toinen korkealle kavunnut naisvaikuttaja kirjoitti taannoin muistelmissaan 1950-luvun työpaikastaan pankinjohtajan sihteerinä.

Joka aamu johtaja pyysi neitiä hakemaan arkistomapin korkealta hyllyn päältä. Elettiin leninkiaikaa ja sankarittarimme joutui kiipeämään avoportaita ylös ja kurottelemaan kansiota.  Johtaja myhäili portaiden juuressa avautuvan hamenäyn edessä.

Ilmiölle tuli nimi vasta vuosikymmeniä myöhemmin: seksuaalinen häirintä. Käsite vyöryi keskuuteemme sen jälkeen, jolloin kaikkinainen ”vapautuminen” oli huipussaan länsimaissa.

Oli vapauduttu köyhyydestä, uskonnon pakkovallasta, luokkayhteiskunnasta ja perinteisistä sukupuolirooleista.  Nais- ja muiden liikkeiden vaatimuksesta ryhdyttiin 1960-luvulla normienpurkutalkoisiin.

Paljon ummehtunutta asenneilmapiiriä lensi pesuveden mukana. Hyvä niin. Mutta kun kaikki alkoi olla sallittua, tuli neuvottomuus.

Aikoinaan moraali ja hyvät tavat opittiin kotona ja koulussa. Tänään lainsäätäjältä odotetaan rajojen asettamista ihmisten väliseen kanssakäymiseen.

Sanonkin suoraan: seksuaalinen häirintä on ehdottoman tuomittavaa. Stop kaikelle kähminnälle, tunkeilevalle flirtille ja koskettelulle, johon ei ole toisen osapuolen suostumusta.

Tänään lainsäätäjältä odotetaan rajojen asettamista ihmisten väliseen kanssakäymiseen.

Ongelmia alkoi tulla, kun rajanveto muuttui sumeaksi. 

Muistatteko vielä sanan ”siveellisyys”, joka oli yhteiskuntamme selkärankaa? Siveellisyys oli sivistyksen mitta ja molempia kohti pyrittiin. Jos siveellisyyden taju ei tule ihmisen sisältä, tarvitaan lainsäädäntöä.

Suomalainen julkisuus väreilee erotiikkaa kovin ohuesti verrattuna vaikkapa Välimeren maihin. Nyt täytyy erikseen pohtia, onko kohteliaisuus häirintää. Ylittääkö käsisuudelma sopivuuden rajan? Saako ulkonäköasioita kommentoida kauniisti ilman pelkoa sakkorangaistuksesta?

Minkälainen olisi se parlamentti, joka voisi säätää keskinäistä kunnioitusta ja empatiaa sekä huomaavaisuutta miehen ja naisen kanssakäymiseen? Sellaisesta on nyt vajetta!