Keskustanuorten puheenjohtaja: "Suomalaisen kaupan alan on kannettava vastuunsa yhteiskuntamme ruokahuollon säilymiseksi"
Suomen Keskustanuoret kiittävät pitkäaikaista maa- ja metsätalousministeri Jari Leppää työstään suomalaisen maa- ja metsätalouden eteen. Keskustanuorten mukaan tänään esitelty apupaketti on sopiva päätös arvokkaalle ministeriuralle.
– Tänään julkaistu huoltovarmuuspaketti on suuruudeltaan yli 300 miljoonaa euroa. Paketti koostuu nopeavaikutteisista tukimuodoista tilojen maksuvalmiuden tukemiseksi sekä toimia, joilla vauhditetaan energiaomavaraisuuden kasvattamista ja siirtymää pois fossiilisista tuotantopanoksista. Paketilla annetaan siis ensiapua kustannuskriisiin ja vahvistetaan huoltovarmuutta, Keskustanuorten puheenjohtaja Aleksi Sandroos sanoo tiedotteessa.
Sandroos sanoo, että uusi yli 300 miljoonan euron paketti varmistaa, että suomalaisen ruokalautaselta löytyy myös tulevaisuudessa ruokaa ilman ongelmia. Hänen mukaan on tärkeää, että suomalainen yhteiskunta tukee vaikeassa tilanteessa olevia tuottajia etenkin, kun Putinin hyökkäysota nostaa energian ja lannoitteiden hintoja.
– Huoltovarmuus on kirjattuna Keskustan DNA:han. Päätöksiä tehdään huoltovarmuuden säilyttämiseksi ja parantamiseksi kaikilla politiikan sektoreilla. Tästä hyvänä esimerkkinä puolustusministeri Antti Kaikkonen – kiitokset huoltovarmuuden vahvistamisesta kuuluvat myös hänelle, Sandroos kirjoittaa.
– Kuten yli 300 miljoonan huoltovarmuuspaketti osoittaa, valtion tason päätöksiä huoltovarmuuden parantamiseksi ja näin ollen maatalouden kustannuskriisiin vastaamiseksi tehdään. Katseemme kääntyvätkin kohti kaupan alaa, jonka vastuulla on tuottajien heikko asema, kun tuottaja ei saa tuotteesta edes kohtuullista korvausta, hän lisää.
Keskustanuoret vaatii tuottajahintojen välitöntä korottamista, jotta Suomen huoltovarmuus ja suomalainen maatalous voidaan tulevaisuudessa taata.
– On käsittämätöntä, että ainoa keino varmistaa suomalaisten ruokahuolto on yhteiskunnan tukijärjestelmä uusien ja uusien hätäpakettien avulla. Suomalaisen kaupan alan on kannettava vastuunsa yhteiskuntamme ruokahuollon säilymiseksi. On vastuutonta riistää ruokahuoltomme toteuttavia maatalousyrittäjiä alhaisilla tuottajahinnoilla tehden itse voittoa vuodesta toiseen.