Populistiset presidentinvaalit

Tantraseksi, sote, aktiivimalli ja hammaslääkäripalvelut. Kun tuohon lisää vielä kauhukuvat EU:sta ja maahanmuuttajista, on presidentinvaalien populistinen sillisalaatti valmis.

Kaksi ehdokasta kahdeksasta on avoimen populistisia ja kolme muuta on intoutunut noukkimaan ääniä asioilla, jotka eivät kuulu presidentin valtaoikeuksiin.

Viikonvaihteen Helsingin Sanomissa arvioitiin, että populismi ei näy näissä vaaleissa. Väite on helppo kumota: populismi näkyy paitsi ehdokkaiden teemoissa myös äänestäjien tunnoissa.

Pettymystä ja protestia on edelleen eri puolilla maata, ja vaalit ovat näpäyttämisen paikka.   

Suomessa populismi ei ole Brexit-, tai Trump-jyskettä, vaan hiljaisempaa tyytymättömyyttä. Kansalaisen huolet pärjäämisestä voivat väistyä hetkeksi, kun selkeäsanainen ehdokas lupaa kauniita. Silloin ei kysellä faktojen ja valtaoikeuksien perään.

Populismi ottaa vauhtia erottumisesta. Olennaista on puhua toisin, näyttää erilaiselta ja ottaa etäisyyttä vastuunsa tunteviin kilpakumppaneihin.

Vaihtoehdoksi julistautunut populisti ei kaipaa median huomiota, koska hän on itse joukkoineen media. Sana ja kuva välittyvät. 

Vilkas ennakkoäänestys enteilee, että äänestysaktiivisuus ei laske näissä vaaleissa. Menneiden perusteella aktiivisuuden nousu hyödyttäisi ainakin populistiehdokkaita. Uurnille havahtuisi aiemmin nukkuneita ja politiikkaa heikosti seuraavia.  

Vaalitulos on luettava tarkasti, jos populistiehdokkaat saavat esimerkiksi viidenneksen kannatuksen. Se kertoisi ihmisten peloista, turhautumisesta, vastakkainasetteluista ja siitä, että osalle ehdokasvalinta on vitsi.  

Tulos olisi itsekritiikin paikka kaikille politiikassa työskenteleville: miten tavat kampanjoida palvelivat eväiltään heikompia äänestäjiä?

Käytettiinkö politiikan ammattisanastoa silloin, kun naapuri havainnollisti helmitaululla? Oliko neliöjuuri mainonnassa keino osoittaa oman porukan osaamista vai auttaa äänestäjää, joka ei osaa kertotaulua? Mikä oli kuva yhteiskunnasta, kun keskeisiä valintoja tehtiin?

Vähintään voisi toivoa, että ehdokkaat eivät harhauttaisi lupauksilla, jotka ovat presidentin valtaoikeuksien ulkopuolella.

Kampanjointi on ehdokkaille etuoikeus ja mahdollisuus saada miljoonayleisöjä. Perustuslaissa turvattu oikeus tulisi arvokkaasti käytettyä, jos ehdokkaat malttaisivat itsensä mainostamisen ohella jutella äänestäjien kanssa kansanvallan perusasioista.

Vähintään voisi toivoa, että ehdokkaat eivät harhauttaisi lupauksilla, jotka ovat presidentin valtaoikeuksien ulkopuolella tai ristiriidassa parlamentarismin kanssa. Totta puhuminen voisi olla hyve. Jokaisen ehdokkaan pitäisi ymmärtää, että harhaanjohtaminen tänään tarkoittaa lisää pettyneitä huomenna. 

Ehkä jo seuraavissa vaaleissa ehdokkaat kilpailevat sillä, miten avointa ja kunniallista toiminta on.

Kampanjoinnin voisi valjastaa edes pieneltä osin yhteiseen hyvään ja kansalaisten demokratiataitojen vahvistamiseen. Se veisi pelitilaa suomalaiselta trumpismilta. Populismin voittaa vain tieto, joka kuluu ihmisten käsissä.